17.02.2017 09:03

Espoon Asuntojen vuosi 2016 sujui suunnitellusti

Vuosi 2016 oli Espoon Asunnoille tuloksellisesti hyvä. Liikevaihto oli 129,3 (123,6) miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 4,6 prosenttia. Liikevaihdon kasvun taustalla olivat asuntojen ja autopaikkojen vuokrankorotukset sekä uusien kohteiden vuokratulot.

– Taloudellinen asemamme on vakaa. Se mahdollistaa, että voimme toteuttaa täysipainoisesti perustehtäväämme kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakennuttajana ja vuokraajana, sanoo Espoon Asuntojen toimitusjohtaja Seppo Kallio.

Kolmas lämmin vuosi vähälumisine talvijaksoineen toi merkittäviä säästöjä sekä lämmityksessä että ulkoalueiden hoidossa. Myös rahoituskulut jatkoivat laskuaan matalalla olevien markkinakorkojen tahdittamana.

Asuntojen vuokrausaste oli 98,4 prosenttia, mikä oli hieman edellisvuotta korkeampi. Samaan aikaan vuokralaisten vaihtuvuus vähentyi edellisvuoteen verrattuna ja oli 13,2 (14,8) prosenttia.

– Kohtuuhintaisia asuntoja on pääkaupunkiseudulla varsin vähän tarjolla ja taloudellinen kehitys on edelleen vaatimatonta. Se saa asukkaat arvostamaan yleishyödyllisen vuokra-asumisen edullisuutta ja riskittömyyttä, Seppo Kallio toteaa.

Kova kysyntä näkyi hakemusten määrässä, joita saapui vuoden aikana 22 248 (19 066). Vuokra-asunnon sai 1 680 (1 936) hakijaa, ja heistä lähes 60 prosenttia muutti yksiöön tai kaksioon.

Vuoden 2016 aikana valmistui kaksi uutta kohdetta, molemmat Kauklahteen. 82 valmistuneen asunnon lisäksi viime vuonna aloitettiin 275 uuden asunnon rakennuttaminen.

Vuokra-asuntojen tuotantotarpeen voi odottaa säilyvän korkeana, sillä perhekoon pieneminen, kaupungistuminen, maahanmuutto ja omistusasuntojen korkea hintataso ylläpitävät kysyntää jatkossakin.

– Espoon kaupunki onkin asettanut tavoitteeksi, että aloitamme vuosittain 400 uuden kohtuuhintaisen asunnon rakennuttamisen. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta saavutettavissa.

Rakentamiskelpoisten tonttien saamiseksi tiivis yhteistyö kaupungin kanssa on keskeistä.

– Siltä osin suunta on ollut myönteinen, ja samalla positiivisuudella suhtaudun myös tulevaisuuteen, toteaa Seppo Kallio.

Kiinteistöjen nousevista ylläpitokustannuksista huolimatta vuokrankehitys on kyetty säilyttämään maltillisena ja ennakoitavana.

– Toimimme omakustannusperiaatteella eikä Espoon kaupunki edellytä meiltä voitonjakoa tai pääomien palautusta. Asukkaillemme se tarkoittaa, että viime vuonna he maksoivat asumisestaan keskimäärin 17 prosenttia oman asuinalueensa yleistä vuokratasoa alhaisempaa vuokraa.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Seppo Kallio, puh. 09 816 5800

Keskeiset tunnusluvut vuodelta 2016

  • Asuntoja vuoden lopussa 15 057
  • Liikevaihto 129,3 miljoonaa euroa, vuoteen 2015 kasvua 4,6 prosenttia
  • Liikevoitto 21,9 prosenttia liikevaihdosta
  • Omavaraisuusaste 23,8 prosenttia
  • Tase 1008,9 miljoonaa euroa
  • Tilikauden tulos 281 210 euroa

Huoneistojen käyttöaste ja vaihtuvuus

  • Käyttöaste 98,4 prosenttia
  • Vaihtuvuus 13,2 prosenttia
  • Vuoden lopussa 3 939 hakijaruokakuntaa

Oikopolut

Aakkoshakemisto