27.02.2014 15:06

Niittykumpuun valmistuu uusia asuntoja huhtikuun lopulla

Espoon Niittykumpuun, osoitteeseen Taivalmäki 1, valmistuu huhtikuun lopussa yksi viisikerroksinen ja yksi nelikerroksinen kerrostalo, joissa on yhteensä 57 asuntoa. Molemmat talot on varustettu hissillä.

Taivalmäki 1 sijaitsee Länsiväylän ja Merituulentien välissä Niittymaan Liberti -puistokortteliksi rakennettavalla alueella. Aikanaan korttelin sisäpuolella avautuu yhteispiha, joka tarjoaa alueen asukkaille paikan rentoutumiseen ja yhdessäoloon. Puistokorttelin on suunniteltu valmistuvan vuonna 2018.

Koska Taivalmäki 1 on ensimmäisiä kortteliin valmistuvia kohteita, saattaa asumisen alkuaikoina ympäristössä esiintyä rakentamisesta johtuvaa haittaa. Syksyllä 2013 kortteliin valmistui Espoon Asuntojen kohde osoitteeseen Taivalmäki 3.

Niittymaasta on hyvät liikenneyhteydet. Länsimetron asema valmistuu aikanaan noin puolen kilometrin päähän. Niittykummun ja Tapiolan palvelut ovat lähellä.

Pysäköinti on järjestetty samassa korttelissa sijaitsevaan autohalliin. Kohteen valmistuessa voidaan pysäköinnin suhteen joutua käyttämään tilapäisjärjestelyitä korttelin rakentamisjärjestysten vuoksi.

Taivalmäki 1:n asukasvalintoja aletaan valmistella lähiaikoina, joten asuntohakemuksen voi jättää jo nyt. Asukasvalinnat tehdään maaliskuun aikana ja valituille lähetetään asuntotarjoukset hakemuksessa annettuun sähköpostiosoitteeseen tai postiosoitteeseen. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa 30.4.2014.

Lisätietoja kohteesta Taivalmäki 1

Asuntohakemus

Oikopolut

Aakkoshakemisto