30.05.2013 14:30

Rentoa yhdessäoloa asukastoimijoiden virkistyspäivänä

Asukastoimijoiden perinteeksi muodostunutta virkistyspäivää vietettiin lauantaina 25. toukokuuta Espoossa kokoushotelli Siikarannassa. Tapahtuma keräsi yhteen lähes 120 aktiivista Espoon Asuntojen asukastoimijaa. Virkistyspäivän rientoihin oli kutsuttu edustajia kaikista Espoon Asuntojen hallinnoimista kiinteistöistä.

Avauspuheenvuorossaan toimitusjohtaja Seppo Kallio muistutti asukastoiminnan mahdollisuuksista ja tavoitteista. ”Viime vuonna hyväksytty asukashallintosääntö luo hyvät puitteet vaikuttaa yhtiön hallintoon. Asukastoiminnan pääpaino on kuitenkin asumisviihtyvyyttä parantavassa asukkaiden yhteisessä toiminnassa. Avainasemassa asukkaiden yhteisen tekemisen kehittämisessä ovat asukastoimijat, joille toivon jaksamista ja vastuullisuutta sekä onnea vaativassa, mutta antoisassa roolissa yhteisen tavoitteemme asumisviihtyvyyden jatkuvan paranemisen toteutumiseksi”, Kallio totesi.

Tänä vuonna virkistyspäivän teemana oli vuorovaikutteisuus ja yhdessä tekeminen. Aamupäivän ohjelmasta vastasi näyttelijä Tuija Piepponen eläväisellä luennollaan toimivasta vuorovaikutuksesta ja kohtaamisista erilaisten ihmisten kanssa. Asukastoimijat pääsivät osallistumaan luentoon näyttelemällä ja havainnollistamalla erilaisia kohtaamisia.

Siikarantapäivä 2013, Tuija Piepponen

Iltapäivän ohjelma toteutettiin ulkona Siikarannan kauniissa maisemissa toukokuisen auringonpaisteen hemmotellessa osallistujia. Yhdessä kokemisen ja onnistumisen riemua koettiin monipuolisten aktiviteettien myötä. Peleistä ja leikeistä vastannut Moose Activities Oy:n henkilökunta tutustutti osallistujia muun muassa lakanalentiksen ja puhallusputkiammunnan saloihin.

Siikarantapäivä 2013, lakanalentis

Siikarantapäivä 2013, puhallusputkiammunta

Asukastoimijoiden virkistyspäivää vietettiin nyt neljättä kertaa. ”Päivän ohjelmaa ja sisältöä kehitetään ja suunnitellaan osallistujilta saadun palautteen mukaan”, kertoo asukasasiamies Tarja Fonselius Espoon Asunnoista. ”Virkistyspäivän tarkoituksena on antaa eväitä asukasaktiiveille erilaisten luentojen ja ohjelmien muodossa, sekä järjestää mukava yhdessä olon juhla. Tänään tapahtuma oli saadun palautteen mukaan kerta kaikkiaan onnistunut!”, Fonselius kiteyttää.

Asukastoiminta on monimuotoista tekemistä asuinympäristön hyväksi. Toiminta on avointa kaikille asiasta kiinnostuneille asukkaille ja sen myötä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa asumisen viihtyvyyteen.

Tutustu asukastoimintaan.

Oikopolut

Aakkoshakemisto