25.10.2013 13:53

Suvelan Onni veti väkeä

Kirstin koulun voimistelusali oli keskiviikkoiltana 23.10. täynnä asukkaita, jotka olivat kiinnostuneita Suvelan kehittämisestä. Kyseessä oli Espoon Asuntojen ja kaupungin yhteisen Suvelan läntisintä päätykorttelia koskevan Suvelan Onni -hankkeen asukastilaisuus.

Tarkasteltava alue sijaitsee Kirstintien ja Sunantien risteyksessä, vajaan kilometrin päässä Espoon juna-asemasta ja tulevasta matkakeskuksesta. Se muodostaa läntisen sisääntuloalueen, mutta luo myös Suvelan omaa kaupunkikuvaa.

Asukastilaisuudessa nousivat esiin alueen vahvuudet, joita ovat yhteisöllisyys, kansainvälisyys, hyvät lähipalvelut ja liikenneyhteydet sekä selkeä arkkitehtuuri. Aluearkkitehti Liisa Ikonen kertoi, kuinka Suvelan Onni vahvistaa Suvelan omaa, hyvää identiteettiä.

Arkkitehti Outi Reitmaa valotti suurkorttelin kaavoitusta. Nyt alueella on 253 vuokra-asuntoa, tulevaisuudessa tavoite on noin 400 asuntoa, joista 250 vuokra-asuntoja ja loput omistus- ja asumisoikeusasuntoja. Kaavamuutos mahdollistaa kolmesta yhteentoista kerroksisten asuintalojen rakentamisen. Suunnittelualueen koko on 3,5 hehtaaria.

Autopaikat tulevat pääosin pihakannen alle. Korttelin takana oleva rinne säilyy lähivirkistysalueena. Kirstinharjun raitti säilyy uudenlaisena suurkorttelin keskellä. Suunnitteilla on myös jalankulku- ja pyöräilysilta Sunantien yli Valapolulle.

Espoon Asuntojen toimitusjohtaja Seppo Kallio kertoi, että osa Espoon Asuntojen vuokrataloista joudutaan purkamaan ja osa peruskorjaamaan. Osaan säilytettävistä taloista voidaan rakentaa lisäkerroksia, mikä varmistuu rakennusten kuntotutkimusten valmistuttua.

Keskustelu tilaisuudessa oli vilkasta ja innostunutta. Jonkin verran esiintyi huolta rakentamisen aikaisesta tilapäisasumisesta. Kallio vakuutti, että toiveet tilapäisasunnosta otetaan huomioon ja asukkaat voivat palata takaisin uusiin tai peruskorjattuihin asuntoihin. Tilapäinen asuminen tulee kestämään puolesta vuodesta vuoteen ja suunnitellaan sitten, kun rakentamisaikataulu tarkentuu, mahdollisesti vuonna 2016.

Kaavan valmisteluaineisto on nähtävillä 21.10. – 19.11.2013. Siihen on nyt mahdollisuus jättää mielipiteensä. Nykytiedon mukaan kaavaehdotus tulee nähtäville kesällä 2014, ja kaupunginvaltuusto tulee päättämään kaavasta keväällä 2015.


Lisätietoja:
aluearkkitehti Liisa Ikonen puh. 09 816 24149
arkkitehti Outi Reitmaa puh. 09 816 84881
toimitusjohtaja Seppo Kallio, seppo.kallio@espoonasunnot.fi


Ao. linkissä kaavan valmisteluaineisto:

Suvela I, Länsi-Suviniitty, 611519

Oikopolut

Aakkoshakemisto