Uuno Kailaan katu 2

Kodin lähellä harrastusmahdollisuuksia, palveluita, merenrantaa ja loistavat kulkuyhteydet, mitä muuta ihminen tarvitsee? Ei juuri mitään, ja näitä kaikkia tarjoaa Leppävaaran uudelle Vermonniityn asuinalueelle rakentuva Uuno Kailaan katu 2.

Kaikki on käden ja jalan ulottuvilla

Kauppakeskus Sellon kattavat palvelut sijaitsevat noin 2 kilometrin päässä kohteesta. Kauppakeskuksen viereiseltä rautatieasemalta on helppo hypätä lähijunan kyytiin ja taittaa matkaa ympäri pääkaupunkiseutua. Myös monet linja-autot aloittavat matkantekonsa asemalta.

Merenranta kutsuu Uuno Kailaan kadulla asuvaa ulkoilijaa ja matkaa laineiden äärelle kertyy vain 1,5 kilometriä. Tältä läheiseltä rannalta saa myös alkuna Espoon kuuluisa Rantaraitti. Reitille kertyy pituutta melkein täyspitkän maratonin verran, joten merimaisemat ja tekeminen eivät lopu aivan heti kesken.

Kulman takaa löytyy myös esimerkiksi golfkenttä, siirtolapuutarha, uimahalli, maauimala, hyvä valikoima kahviloita sekä koirapuisto. Uuno Kailaan kadulla kaikki siis todellakin on käden ja jalan ulottuvilla. Kattavamman kuvan kohteen lähellä sijaitsevista palveluista saat esittelyvideolta.

 

Uuno Kailaan katu 2

Uuno Kailaan kadulle valmistuvassa kerrostalokohteessa on 8 kerrosta ja 3 porraskäytävää. Asuntojen koot vaihtelevat 36-neliöisestä yksiöstä lähes sataneliöiseen viisiöön. Yhteensä asuntoja kohteesta löytyy 126. Kerhotilan lisäksi talossa on pesula ja kaksi talosaunaa.

Huoneisto Pinta-ala Asuntoja
1h+kt+parveke 36m² 14
2h+kt+parveke 36,5–58m² 66
3h+kt+parveke 57,5–71m² 33
4h+kt+parveke 81–86m² 12
5h+kt+2 parveketta 98m² 1

Hakuaika päättynyt

Hakuaika kohteeseen on päättynyt, ja pyrimme tekemään asukasvalinnat marraskuun aikana. Valitut asukkaat pääsevät muuttamaan Uuno Kailaan kadulle 30.12.2020.

Näin haet asuntoa

Voit hakea asuntoa verkkosivujemme sähköisellä lomakkeella. Ensin on kuitenkin hyvä lukea, mitä hakemisessa täytyy ottaa huomioon.

Asuntohakemus

Voit hakea asuntoa sähköisellä lomakkeella. Täytäthän hakemuksen huolellisesti, sillä asuntoja tarjotaan siinä olevien tietojen ja toiveiden pohjalta.