Majurinkatu 19

Vermonniityn asuinalue ja sinne rakentuva Majurinkatu 19 ovat keskellä kaikkea, ja naapurustosta löytyy jokaiselle jotain. Kohteen upeat ja kohtuuhintaiset vuokra-asunnot valmistuvat elokuussa 2022. Alueen vahvuuksia ovat loistavat kulkuyhteydet, runsas palvelutarjonta ja muut lähiympäristöstä löytyvät aktiviteetit.

Keskellä kaikkea

Kauppakeskus Sello ja sen tarjoamat kattavat palvelut sijaitsevat noin 2 kilometrin päässä kohteesta. Kauppakeskuksen viereiseltä rautatieasemalta on kätevää hypätä lähijunan kyytiin ja matkustaa ympäri pääkaupunkiseutua. Myös monet linja-autot aloittavat matkantekonsa asemalta.

Loistavien kulkuyhteyksin lisäksi myös itse alue lähiympäristöineen on täynnä elämää ja erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Aluetta halkovat puistot ja niiden keskellä kiemurtelevat polut kutsuvat ulkoilemaan, eipä merenrantaan ja Espoon kuuluisalle Rantaraitillekaan juuri matkaa kerry.

Kohde kartalla

Majurinkatu 19

Majurinkatu 19 on 16-kerroksisena yksi alueen korkeimmista asuinrakennuksista ja siten tuleva maamerkki. Kohteeseen valmistuu kaiken kaikkiaan 98 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa, joiden koot vaihtelevat 23,5-neliöisestä yksiöstä 76,5-neliöiseen kolmioon. Lisäksi taloon tulee sadan neliön suuruinen liiketila sekä yhteiskäyttöinen talopesula ja -sauna.

Suuren kiinnostuksen vuoksi emme pysty vastaamaan uudiskohdetta koskeviin tiedusteluihin. Otamme hakijaan suoraan yhteyttä mahdollisen asuntotarjouksen yhteydessä.

Huoneisto Pinta-ala Asuntoja
1h+kt

23,5 – 45,5 m2

20 kpl
2h+kt

42,5 – 63,5 m2

29 kpl
3h+kt

50,5 – 76,5 m2

49 kpl

 

Kanssamme on hyvä asua

Vuokravakuus 0 €

Mielestämme vakuusmaksu ei saa olla este uuden kodin löytymiselle. Tästä syystä kaikki asuntomme vuokrataan ilman vakuutta, eli vuokravakuus on meillä 0 euroa.

Lemmikit ovat tervetulleita

On täysin selvää, että lemmikit ovat osa perhettä ja tervetulleita uuteen kotiisi.

Ilmainen laajakaista

Vuokraan sisältyy ilmainen 50 Mbit/s nettiyhteys.

Pesula ja sauna

Oman kiinteistösi pesula on käytössä päiväsaikaan ja sen käyttö on maksutonta. Saunavuoron hintakaan ei päätä huimaa, sillä viikoittaisen saunavuoron hinta kuukaudessa on vain 10 euroa.

Ympäristöystävällisempää asumista

  • Asuntojen lämmitykseen käytetään Fortumin päästötöntä Eko Plus-kaukolämpöä. Lue lisää!
  • Käyttämämme kiinteistösähkö on kotimaista EKOenergia-merkittyä bioenergia.
  • Vuokra-asuntojemme lämpötilaa ohjaa tekoäly. Fortum SmartLiving -lämmitysjärjestelmä mahdollistaa sen, että asuntoja lämmitetään oikea-aikaisesti ja sopivasti. Lue lisää!
  • Olemme mukana kiinteistöalan vuokra-asuntoyhteisöjen vapaaehtoisessa energiatehokkuussopimuksessa. Lue lisää!

Aktiivista asukastoimintaa

Kannustamme paikalliseen asukastoimintaan ja tuemme asukkaiden osallistumista, sillä oman asuinympäristön viihtyvyyden parantaminen onnistuu parhaiten yhdessä. Lue lisää asukastoiminnasta!

Hakuaika on päättynyt

Teemme parhaillaan Majurinkadun asukasvalintoja. Kun asukasvalinnat on tehty, ilmoitamme siitä verkkosivuillamme ja some-kanavissamme. 

Suuren kiinnostuksen vuoksi emme vastaa tiedusteluihin ilmoitettujen asuntojen osalta, vaan otamme hakijaan suoraan yhteyttä mahdollisen asuntotarjouksen yhteydessä.

Huomioithan, että asiakaspalvelumme ei pysty vastaamaan tiedusteluihin, jotka koskevat uudiskohteita.