Kuva
Kuvassa kasvomaski
Uutinen 30.11.2020

Uudenmaan tiukentuneilla koronarajoituksilla vaikutuksia myös kiinteistöjen yleisten tilojen käyttöön

Uudenmaan, ja erityisesti pääkaupunkiseudun, vakava koronatilanne vaatii erityistoimia leviämisvaiheen hillitsemiseksi. Siksi Espoon Asunnoilla onkin päädytty siihen, että lenkkisaunavuorot perutaan ja kerhotilat suljetaan 30.11.-20.12.2020 väliseksi ajaksi.

Kerhotilat toistaiseksi kiinni

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on linjannut, että kaikki yli 10 henkilön tilaisuudet ja tapahtumat tulee perua 30.11. –20.12.2020. Näin ollen kiinteistöjen kerhotilat ovat toistaiseksi poissa käytöstä. Poikkeuksena tästä lakisääteisen asukas kokouksen voi järjestää turvallisuusohjeet ja -rajoitukset huomioiden.

Kehotamme myös noudattamaan koordinaatioryhmän antamaa vahvaa suositusta siitä, että lähikontaktit rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille. Eli muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi. Suositus on voimassa 30.11.–20.12.2020.

Lenkkisaunavuorot perutaan

Koska koronakoordinaatioryhmä on suositellut sulkemaan yleiset saunat, perumme kaikki lenkkisaunavuorot maanantaista 30.11. alkaen 20.12. asti. Asuntokohtaiset saunavuorot jatkuvat normaalisti. Huomioithan kuitenkin, ettei saunatiloja kyetä siivoamaan jokaisen saunavuoron jälkeen. Siksi saunojan vastuulla onkin kiinnittää huomiota hygieniaan ja pidättäytyä saunakäynnistä, jos tuntee olonsa sairaaksi.

Jos haluat tehdä muutoksia saunavuoroosi ja esimerkiksi perua sen, peruminen on mahdollista normaalikäytännön mukaisesti.

Suosittelemme maskin käyttöä

Käytäthän maskia, kun liikut asuinkiinteistösi yhteistiloissa. Esimerkiksi hississä on vaikeaa säilyttää turvavälejä, jolloin maskin käyttö on erityisen suositeltavaa. Myös Espoon Asuntojen henkilöstö ja huolto- sekä siivoushenkilöstö käyttää maskia ollessaan kiinteistöllä.

Siivouksen osalta jatkamme jo keväällä aloitettuja varotoimia.

Asiakaspalvelu apunasi

Asumiseen liittyvissä asioissa voit kääntyä asiakaspalvelumme puoleen. Palvelemme sinua puhelimitse numerossa 09 3544 5000 (ma-pe klo 9-15) tai sähköpostitse osoitteessa asiakaspalvelu@espoonasunnot.fi.

Suosittelemme maskin käyttöä, kun liikut kiinteistösi yleisissä tiloissa.