Kuva
Kuvassa on chiliviljelmä parvekkeella

Parvekkeesta on moneksi

Kerrostalossakin saa tuotua vehreyttä kotiin suunnittelemalla parvekkeen kauniiksi olotilaksi. Mikä olisikaan ihanampaa, kuin juoda sunnuntain aamukahvit aurinkoisella parvekkeella.

Kaikki alkaa siivouksella, jolla tila valmistellaan talven jäljiltä kutsuvaksi oloalueeksi. 
– Ulkotilakalusteiden valinnassa tulee huomioida parvekkeen koko. Istuinalueen ympärille tulee jäädä kunnon esteetön kulku. Ulkotilamatolla tai puulaatoilla saa aikaiseksi lämpimän lattiapinnan ja kodikkaan tunnelman, sisustussuunnittelija Tintti Virtanen vinkkaa.

Muista, että parveke voi toimia esim. tulipalon sattuessa hätäpoistumistienä, joten sinne on jäätävä selkeä kulkutila.

Parveke olohuoneen jatkeena

Värikkäillä tyynyillä ja vilteillä sekä eri kokoisilla kasveilla luodaan parvekkeelle kerroksellisuutta ja huonemaisuutta. Monet sisäkasvit viihtyvät suojaisella parvekkeella, ja ne voi siirtää taas talveksi sisätiloihin.

– Isommalla parvekkeella ulkotilaan tarkoitettu hyllykkö antaa mahdollisuuden kasvien ja sisustustavaroiden sijoitteluun. Aurinkokennovalaisimilla saa pimeään kesäiltaan tunnelmallista valoa, Virtanen muistuttaa.

Tunnelmallinen ruokailutila parvekkeella

Jos unelmana on lämpimien kesäiltojen illalliset ulkona, sisustetaan parveke omaksi tunnelmalliseksi ulkoravintolaksi.

Isommalle parvekkeelle mahtuu helposti pöytä tuoleineen. Pienemmillekin parvekkeille on runsaasti tarjolla kokoontaitettavia pöytäryhmiä, joilla kaksi henkilöä mahtuu hyvin syömään aamiaista tai nauttimaan iltapalaa. 

– Monipuolisuutta saa valitsemalla pienen ulkosohvan ja ruokailuun soveltuvan sohvapöydän kaveriksi. Bambusermi tuo omaa rauhaa ja intiimiyttä tilaan. Tai miksei käyttäisi kapeahkoa kasvihyllyä erilaisine yrtteineen serminä, Virtanen visioi.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että lasitettukin parveke on ulkotila, jolloin kalusteiden on syytä olla ulkokäyttöön soveltuvia.

Vinkki! Mittaa tila ja suunnittele ensin, jolloin vältyt rönsyilyltä toteutusvaiheessa.

Puutarha parvekkeella

Pienellekin parvekkeelle mahtuu melkoiset viljelmät, joista voi poimia yrttejä, kasviksia ja marjojakin ruokapöytään. 

– Helpoimmalla pääset hankkimalla valmiita taimia, mutta innokkaimmat kasvattavat taimet itse siemenistä lähtien. Satokasvit kannattaa valita perheen ruokamieltymysten ja oman viitseliäisyyden mukaan, Sanna Vuorinen Plantagenilta vinkkaa.

Pienessä tilassa voi hyödyntää yhteisistutuksia. – Monet kasvit viihtyvät yhdessä. Viljelylaatikkoon voi istuttaa vaikka marjapensaan, jonka juurelle sopivat hyvin vihannekset ja yrtit tai vaikka kesäkukat kasvamaan, Vuorinen kannustaa.

 

Kuva
Kuvassa on parvekkeella olevia astioita, joihin on istutettu yrttejä.
Yrtit ovat helppoja ja kiitollisia kasvatettavia, ja niistä saa lisämakua kesän aterioihin. Kuva: iStock
Kuva
Kuvassa on mansikkaviljelmä parvekelaatikossa
Kaiteen sisäpuolelle ripustetuissa parvekelaatikoissa voi kasvattaa vaikka mansikoita. Nam! Kuva: iStock
Kuva
Kuvassa on poimittuja chilejä
Parvekkeen chiliviljelmästä saa makua ruokaan.
Vinkki! Monilla puutarhamyymälöillä on kotiinkuljetuspalvelu, jonka kautta voit tilata isommankin satsin kasveja suoraan kotiin.

Parvekkeella nukut paremmin

Moni on löytänyt parvekkeesta helpotuksen myös kuumiin kesäöihin. Parvekematon päälle voi viedä patjan ja tyynyjä. Niistä saa mukavan sohvaratkaisun, johon voi paeta pahimpina helleöinä. Isommalle parvekkeelle voi halutessaan oikeasti sisustaa makuuhuoneen koko kesäksi siirtämällä oikean sängyn parvekkeen puolelle. 

Tärkeää on kuitenkin muistaa, että parvekkeelle tulee turvallisuuden vuoksi jäädä selkeä kulkutila. 

Kuva
Kuvassa on lasitettu parveke, jolle on viety sänky kesän ajaksi.
Lasitetulla parvekkeella voi hyvin nukkua syyskuulle asti. Kuva: Tiina Berg

 

Tee se itse -amppelilla tunnelmaa parvekkeelle 

Hauska amppeli syntyy helposti pelkästä narusta.

  > Katso ohje yksinkertaisen amppelin tekoon

Jos haluat vähän näyttävämmän version, voit käyttää koristeena helmiä.

  > Katso ohje

 

Teksti: Tiina Parikka