Kuva
Kuvassa porinaporukka juttelee pihapöydän äärellä.

Porukassa pidot paranee

Porinaporukassa jokaisella on mahdollisuus tutustua ja osallistua toimintaan omalla tavallaan. Kaikille avoimien tapaamisten ydin on siinä, että kenenkään ei tarvitse olla yksin.

Porinaporukat ovat ikäihmisille suunnattuja, mutta kaikille avoimia ryhmiä, jotka kokoontuvat keskimäärin kerran viikossa. Ryhmiä on neljä: Mäkkylässä, Olarissa, Leppävaarassa ja Espoon keskuksessa.

Yksi Mäkkylän porinaporukalaisista on 82-vuotias Salme Malvela. Porinaporukka-toiminnasta hän kuuli ensimmäisen kerran kuntosalilla.

–  On kiva, että paikka on tässä lähellä ja sinne pääsee kävellen, Salme kertoo.

Korona-aikana Salme on osallistunut ryhmäpuheluihin joka toinen tiistai. Perusporukka, vajaat kymmenen henkilöä, on jaettu kahteen osaan ja puhelut kestävät runsaan puolisen tuntia. Puhelun aikana käydään läpi kaikkien kuulumiset sekä harrastukset ja usein myös visaillaan.

– Meillä on ollut kilpailuja perinneruuista, murteista, matkailusta ja ajankohtaisista asioista. Minulle nämä hetket ovat paitsi tervetullutta vaihtelua arkeen, yhdessä olemista ja tekemistä, mutta myös hyvää henkistä virikettä ja aivojumppaa, hän kertoo.

Porinaporukat suunnittelevat itse oman toimintansa ja tapaamisaikataulunsa. Tarkoitus on ollut myös löytää tapaamisille vetäjät omien joukosta. Isossa kuvassa kyse on ennen kaikkea yhdessäolosta ja yksinäisyyden vähentämisestä.

– Paikalliset Porinaporukka-ryhmät muodostuvat lähialueen ihmisistä, korttelin ”omasta porukasta”, projektipäällikkö Milla Koski kertoo.

Porinaporukoita koordinoi Parempaa elämää lähitoiminnalla -hanke. Hankkeen takana on espoolaisten senioreiden vuonna 2015 perustama Suomen Asumisen Apu ry, jonka toiminnan päämääränä on tukea ikäihmisten kotona asumista ja löytää keinoja siihen, että asuminen kotioloissa on turvallista ja mielekästä mahdollisimman pitkään.


Hanketta on rahoittanut Veikkauksen voittovaroista Sosiaali- ja terveysministeriön alainen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.

Haluatko mukaan toimintaan? Ota yhteyttä: porinaporukka@asumisenapu.fi tai 046 921 7738


Lisää mielenkiintoista luettavaa löydät keskiviikkona 9.6. ilmestyvästä uudistuneesta Kulmilla-asukaslehdestämme.

 

Kuvassa porinaporukka seisoo piha-aidan takana kahvikupit kädessä.
Kirsti Kettunen, Katja Saukkonen, Joni Haataja ja Milla Koski iloitsevat siitä, että kesän tullen voidaan taas kokoontua ulkona yhdessä. Salme Malvela ei päässyt tällä kertaa paikalle.


Teksti: Hanna Ojanpää
Kuva: 
Timo Porthan