Kuva
Holmankorven huvikummussa viihtyvät kaikki
Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettiin Holmankorpi kolmosessa 40-vuotisjuhlia. Mukana oli niin entisiä kuin nykyisiä asukkaita sekä puheenjohtajia vuosien varrelta. Yksi asia oli varmaa: ”meillä kaikilla oli niin mukavaa”!
Holmankorpi kolmen neljäkymmentävuotiseen historiaan on mahtunut kaikenlaista. Alun perin talo rakennettiin työsuhdeasunnoiksi sosiaali- ja terveysvirastojen työntekijöille; samalla sinne avattiin Espoon ensimmäinen ympärivuorokautinen päiväkoti.
Ja onpa myös leikkimökki poltettu ja edustustiloihin murtauduttu. – Sinne menivät sisalmatot, pyyhkeet ja ajan hengen mukaan konjakkilasitkin. Vain renkaanjäljet jäivät pihamaalle, 36 vuotta talossa asunut asukastoimikunnan sihteeri Yvonne Kokko (yläkuvassa keskellä) kertoo.
Nyt Yvonne on pitkälti vastannut 40-vuotisjuhlien järjestämisestä yhdessä asukastoimikunnan puheenjohtaja Mona Pihlströmin (4. kuvassa oik. ja 6. kuvassa vas.) sekä kahden muun asukastoimikunnan jäsenen kanssa.
Kerhohuoneelle on kerätty kuvia ja pöytäkirjoja vuosikymmenten varrelta ja kahvipöytä notkuu herkkuja; voileipäkakut on itse tehty, mutta mansikkakermakakut on sentään tilattu. Päivän teeman mukaisesti tilat ja piha on auringonkukilla koristeltu.
Kylä kasvattaa
Ensimmäiset asukkaat muuttivat Holmankorpeen 8.9.1986. Nyt paikalla on kolme heistä.
– Vaimoni oli hoitajana Puolarmetsässä ja saimme sillä perusteella täältä asunnon. Sittemmin toimin useamman vuoden asukastoimikunnan puheenjohtajana ja rakensimmepa miesvoimin oman grillikatoksenkin. Nyt olemme asuneet tuossa naapuritalossa jo pian parikymmentä vuotta, Timo Nurmisto kertoo.
Kuva
Juhliin on saapunut myös Kirsti Mäntynen hieno hattu päässään. Hän käynnisti asukastoiminnan vuonna 1998 ja toimi ensimmäisen vuoden sen puheenjohtajana. Kirsti muistuttaa, että naiset rakensivat puolestaan leikkimökin. Sen muistavat myös Timon lapset Pinja Virme ja Janne Nurmisto.
– Tämä on meidän lapsuuden kotimme ja pihapiiri. Kaikkea tuli tehtyä, jopa Kirstin mattoja pestyä, Janne sanoo.
– Kaiken ikäiset lapset leikimme täällä sulassa sovussa keskenämme. Ihan sama oliko se oma äiti vai naapurin Pirkko, joka katsoi peräämme, Pinja muistelee.
– Lasten kotiintuloajat sovittiin vanhempien kesken. Yhdestä säännöstä oltiin tiukkoja: lauantaisin ei saanut tulla ennen kello yhtätoista ovikelloa pimputtamaan, Kirsti kertoo.
Kuva
Niin nostalgista!
Mari Sarvi-Eronen asui talossa 15 vuotta ja toimi puheenjohtajana aina siihen saakka, kunnes viime maaliskuussa perhe muutti uuteen kotiin. Marin viisivuotiskauden aikana aloitettiin muun muassa peli-illat.
– Täällä parasta oli ehdottomasti yhteisöllisyys. Apua oli aina saatavilla. Kavereita on jäänyt ikävä, mutta onneksi tänne pääsee käymään, Mari huokaa.
Kuva
Pöydän ääressä istuvat myös 11 vuotta talossa asuneet Puustisen Lissu ja Jyrki (1. kuvassa). Heidät tunnettiin aikoinaan ”asukastoiminnan voimapariskuntana”. Kun muutto sitten tuli heille ajankohtaiseksi, Yvonne lainasi Helsingin Sanomien asuntosivuja. – Samalla toivoin, että kunpa he eivät löytäisi sopivaa, Yvonne paljastaa.
– Meillähän piti olla YYA-sopimus, Jyrki naurahtaa.
– Elinkautinen meillä ainakin on. Vaikka asutaan nyt kauempana, meillä on Yvonnen kanssa etäyhteys: jatketaan aina siitä, mihin edellisellä kerralla jäätiin, Lissu sanoo.
Niin ikään 11 vuotta talossa asui toinenkin Lissu eli Liisa Vuoriranta yhdessä saksanpaimenkoiransa kanssa. Hän nappaa Kirstin tanssiin. Niin tehtiin ennenkin: käytiin tanssimassa, lenkkisaunassa, hoidettiin koirat ja lapset ja joskus juhlittiinkin: ”Kirstin korkokenkien kopinan muistavat kaikki”.
– Kun minulla oli jalka kipsissä, Pinja kävi iltaisin katsomassa, että minulla oli kaikki hyvin ja Timo käytti koirani ulkona. Ja sitten, kun tuli aika hommata uusi koira, Yvonnen kauttahan sekin löytyi. Täällä elettiin uskomatonta yhteiselämää, toinen Lissu sanoo.
Kuva
Pinja ja Janne törmäävät vielä pihamaalla lapsuudenystäviinsä Topiakseen ja Monan tyttäreen Sofieen, jolla on sylissään viiden kuukauden ikäinen Alvin. Lissu ihmettelee, kuinka on mahdollista, että entisillä rääpäleillä on jo omiakin lapsia.
– Sinä taas et ole muuttunut yhtään, Janne sanoo.
Kuva
Katsoipa minne tahansa, kaikilla tuntui olevan mukavaa. Toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse näin pitkään odotella.
Kuva
Teksti ja kuvat: Hanna Ojanpää