Kuva
Kuvassa Ristiaallokonkatu 9:n 71-neliöisen kolmion uusittu keittiö
Uutinen 24.11.2025

Käytämme korjauksiin tänä vuonna lähes 70 miljoonaa euroa

Pidämme korjausrakentamisen volyymin korkeana, vaikka markkinatilanne on ajanut monet kiinteistönomistajat siirtämään hankkeitaan. Toteutamme korjaukset pitkäjänteisen ohjelman mukaan ja kehitämme menetelmiä, joilla hankkeiden ajoitus ja priorisointi tehdään yhtenäisin perustein.

Omistamme yli 300 kiinteistöä eri puolilla Espoota ja käytämme vuosittain noin 40 miljoonaa euroa vuosikorjauksiin.Korjaukset tehdään kiinteistöstrategian mukaisesti niin, että rakennuskannan arvo ja kunto säilyvät.

– Rahoitamme korjaukset tulorahoituksen ja lainarahoituksen yhdistelmällä. Näin pystymme toteuttamaan korjaustoimintaa suunnitelmallisesti pitkällä aikavälillä, toimitusjohtaja Jaakko Kammonen sanoo.

Korjausohjelman mukaisten vuosikorjausten lisäksi tänä vuonna valmistuu viisi peruskorjausta ja on käynnistynyt kolme uutta hanketta. Peruskorjausten suunnittelu ja ajoitus perustuvat pitkän aikavälin ohjelmaan.

Rakennuskannan kunto ohjaa korjaustarpeita

Rakennuskantamme painotettu keski-ikä on noin 26 vuotta. Yli puolet rakennuksista on 1980- ja 1990-luvuilta, mikä lisää korjaustarpeita.

Forecon Oy:n korjausvelka- ja korjaustarvelaskelman mukaan rakennuskannan keskimääräinen kuntotaso oli vuoden 2022 tiedoilla 74 prosenttia.

– Kuntotaso on selvästi yli kiinteistöstrategiassa määritetyn 65 prosentin tavoitetason. Tämä antaa mahdollisuuden kohdentaa korjaukset aidon tarpeen mukaan ja välttää ennenaikaisia peruskorjauksia, kiinteistöpäällikkö Hannu Rahkila kertoo.

Kuva
Kuvassa Ristiaallokonkatu 9:n 71-neliöisen kolmion uusittu kylpyhuone

Energiatehokkuutta parannetaan osana korjausohjelmaa

Kehitämme energiatehokkuutta kiinteistöstrategian linjausten mukaisesti. Toimenpiteet mitoitetaan kohteen mukaan niin, että ratkaisut ovat teknisesti ja taloudellisesti perusteltuja ja sovitettavissa pitkäjänteiseen suunnitelmaan.

– Tavoitteemme on varmistaa, että energiatehokkuuden parantaminen tukee rakennusten elinkaarta eikä nosta asumiskustannuksia tarpeettomasti. Siksi ratkaisut sovitetaan osaksi kunkin kohteen pitkän aikavälin suunnitelmaa, rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä sanoo.

Vuonna 2024 toteutettu energiapotentiaalianalyysi ohjaa toimenpiteitä, jotka toteutetaan peruskorjausten yhteydessä tai erillishankkeina. Peruskorjauksissa Espoon Asuntojen tavoitetaso on vähentää rakennusten E-lukua 30 prosenttia. Suunnittelussa huomioidaan myös EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin vaatimukset.

Kuva
Kuvassa Ristiaallokonkatu 9:n 71-neliöisen kolmion uusittu olohuone eteisestä käsin.

Jonomallissa hyödynnetään toistoa

Espoon Asunnot kehittää peruskorjausten jonomallia, jossa samojen suunnittelijoiden ja urakoitsijan toimesta toteutetaan yhden peruskorjauskohteen sijasta useamman kohteen jono. 

– Jonomallin etuna on, että kaikki projektiin osallistuvat työskentelevät samojen tavoitteiden ja yhtenäisen prosessin mukaan. Kun toteutusta toistetaan useissa kohteissa, tekeminen kehittyy ja selkeytyy, mikä lyhentää läpimenoaikoja ja tuottaa laadullisia ja taloudellisia hyötyjä, Räihä sanoo.

Korjausohjelman toteutuksessa korostuvat selkeä projektijohto ja joustavat yhteistyömallit. Hankkeet kilpailutetaan hankintalain mukaisesti, ja toteutusmallit sovitetaan hankekohtaisesti linjasaneerauksista julkisivukorjauksiin.

Espoon Asunnot jatkaa korjausohjelman toteuttamista suunnitelmallisesti ja varmistaa, että rakennuskannan kunto ja energiatehokkuus kehittyvät pitkällä aikavälillä.


Uutisen kuvat ovat Kivenlahdessa sijaitsevasta Ristiaallokonkatu 9:stä, jonka peruskorjaus valmistuu joulukuussa 2025. Kohde on vuonna 1984 rakennettu 63-asuntoinen kerrostalo. Zentuvo Finland Oy .

Tutustu myös