Kuva
kuvassa rakennustyömaa, jolla on iso nostokurki.
Uutinen 12.11.2025

Kohtuuhintaiseen ja vastuulliseen kerrostaloasumiseen kehitetään uutta konseptia

Miltä kuulostaisi kerrostalo, joka valmistuu nopeammin, on asukkaille edullisempi ja samalla laadukas sekä ympäristöystävällinen? Sellainen on konseptitalo, joka perustuu vakioratkaisuihin ja rakennetaan teollisen rakentamisen keinoin.

Ruotsissa konseptitaloja on rakennettu jo vuosia. Tunnetuin esimerkki on Kombohus, jonka avulla kunnalliset vuokrataloyhtiöt ovat saaneet koteja valmiiksi jopa neljänneksen markkinahintaa edullisemmin ilman, että energiatehokkuudesta tai laadusta on tingitty.

Nyt kehitetään suomalainen malli

Suomeen vastaavaa mallia luodaan parhaillaan Kerrostalokonsepti 2000 -hankkeessa, jossa myös Espoon Asunnot on mukana. Tavoitteena on kehittää tilaajalähtöinen, vakioratkaisuihin perustuva konsepti, jonka avulla voidaan rakentaa kohtuuhintaisia ja vastuullisia koteja nykyistä tehokkaammin ja ympäristöystävällisemmin.

Konsepti ei tarkoita pelkästään talojen teknisiä ratkaisuja, vaan myös yhteisiä toimintamalleja. Hankkeessa pyritään vähentämään rakentamisen hukkaa, parantamaan tuottavuutta ja luomaan selkeät pelisäännöt, joiden avulla eri toimijat voivat toimia sujuvammin yhdessä.

Konseptin avainperiaatteiksi on hahmoteltu osallistavuus, yhteisöllisyys, turvallisuus, ympäristöystävällisyys ja jatkuva kehittäminen. Lopputuloksen on tarkoitus vastata monenlaisten asukkaiden tarpeisiin – perheistä ja opiskelijoista senioreihin ja vihreän asumisen arvostajiin.

Kohti ensimmäisiä pilottikohteita

Hanketta rahoittaa Kuntaliitto, ja sen valmistelu etenee loppuvuoden aikana. Ensimmäisten pilottikohteiden rakentaminen on tarkoitus käynnistää vuonna 2026 eri kaupungeissa.

Selvitämme hankkeen edetessä, mikä voisi olla Espoon Asuntojen ensimmäinen konseptitalokohde. Tavoitteena on, että jatkossa voisimme rakentaa vähintään yhden konseptikerrostalon vuodessa.