Kuva
Havainnekuva Espoon Finnooseen nousevasta kerrostalosta.
Uutinen 12.4.2021

Kohtuuhintaisia asuntoja Espoon Finnoon alueelle

Espoon Asunnot Oy ja Pakrak Oy ovat allekirjoittaneet 9.4.2021 urakkasopimuksen kerrostalon rakentamisesta Espoon Finnooseen. Syvänsalmenkatu 1 on kolmas kohde, joka toteutetaan yhteistyössä Pakrak Oy:n kanssa. Kohteeseen tulee 98 kohtuuhintaista ja nykyaikaista asuntoa.

Finnoon alueelle kohoaa tulevaisuudessa Länsiväylältä merenrantaan asti ulottuva 17 000 asukkaan kaupunginosa, jonka keskusta muodostuu metroaseman päälle ja ympärille nousevista korkeista rakennuksista. Tulevan Finnoon metroaseman läheisyyteen rakentuva Syvänsalmenkatu 1 kohoaa sekin 12:n kerroksen korkeuteen.

- Espoon Asunnot on vahvasti mukana Finnoon alueen kehittämisessä. Pakrakin kanssa solmitun urakkasopimuksen myötä saamme ensimmäisen kohteemme alueella rakenteille, ja suunnittelupöydällä on jo tulossa uusia kohteita eri puolille Finnoon aluetta, toteaa Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä.

-  Yhteistyö Espoon Asuntojen kanssa on sujunut hyvin ja ammattimaisesti. Olemme tyytyväisiä, että voimme jatkaa yhteistyötä uuden hankkeen merkeissä. Syvänsalmen kohde vahvistaa entisestään Pakrak Oy:n merkitystä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentajana pääkaupunkiseudulla, sanoo Pakrak Oy:n toimitusjohtaja Jari Leikas.

Finnoon aluetta kehitetään energiatehokkaana kestävän kehityksen mallialueena. Alueelle pyritään tuomaan kaikki päivittäin tarvittavat palvelut ja muualle liikkuminen onnistuu ympäristöystävällisesti metrolla. Syvänsalmenkadun kohde toteutetaan energiatehokkaana A-energialuokan kohteena, joka hyödyntää uusiutuvaa energiaa katolle asennettujen aurinkopaneelien avulla. Talousrakennuksen katto toteutetaan Finnoon alueelle sopivana viherkattona.

Syvänsalmenkadulle valmistuvassa kerrostalokohteessa on 98 asuntoa. Asuntojen koot vaihtelevat 29-neliöisestä yksiöstä lähes 76-neliöiseen perheasuntoon. Asuntojen keskipinta-ala on 42,6 neliötä. Uudet kodit ovat valmiita alkuvuodesta 2023.

Syvänsalmenkatu 1 on Espoon Asunnoille noin 17,5 miljoonan euron arvoinen investointi. Kohde toteutetaan ARAn 40 vuoden pitkällä korkotuella, ja aikanaan tehtävissä asukasvalinnoissa noudatetaan ARAn asukasvalintakriteerejä.