Palovaroittimen testaus on jatkossakin asukkaan vastuulla
Vuoden 2024 alussa voimaan tullut pelastuslaki velvoittaa kiinteistöjen omistajia varmistamaan vuoden 2026 alkuun mennessä, että kaikissa asunnoissa, liiketiloissa ja yleisissä tiloissa on riittävä määrä toimivia palovaroittimia, jotka on asennettu lain edellyttämällä tavalla.
Olemme asentaneet kuluvan vuoden aikana asuntoihin yli 20 000 palovaroitinta. Asennukset valmistuivat suunnitellusti lokakuussa. Palovaroittimia ei vaihdettu kiinteistöissä, joissa palovaroittimet oli uusittu tai asennettu muutama vuosi sitten, ja ne olivat edelleen hyvässä kunnossa ja täyttivät lain vaatimukset. Myöskään vammaispalvelun asentamia erikoisvaroittimia ei vaihdettu.
Asukkaan vastuulla on testaus
Vuokralaisen tehtävänä on jatkossakin huolehtia siitä, että palovaroitin toimii oikein. Testaaminen on pieni, mutta tärkeä teko, joka voi pelastaa henkiä.
Toimi näin:
- Testaa palovaroitin kerran kuukaudessa ja aina pidempien poissaolojen jälkeen.
- Jos palovaroitin ei toimi, ilmoita viasta heti huoltoyhtiölle.
- Älä siirrä, poista tai vahingoita palovaroitinta, esimerkiksi maalaamalla.
Toimivat palovaroittimet ovat keskeinen osa kiinteistöjemme paloturvallisuutta. Säännöllinen testaus varmistaa, että laitteet toimivat silloin, kun niitä tarvitaan.
Kuva: Adobe Express