Kuva
Kuvassa puu Matinkylän rannassa Espoossa.
Uutinen 20.8.2025

Palveluntarjoajamme kehittävät vastuullisuuttaan monella rintamalla

Kesäkuussa 2025 toteuttamamme kysely osoittaa, että vastuullisuus on vakiintunut osaksi useiden palveluntarjoajiemme toimintaa. Kyselyn tulokset auttavat meitä kehittämään vastuullisuuskriteereitä hankintoihin ja tukevat yhteistyötä vastuullisuuden edistämisessä.

Lähetimme vapaaehtoisen vastuullisuuskyselyn kesäkuussa suurimmille palveluntarjoajillemme. Kyselyyn vastasi 24 yritystä, joista suurimmalla osalla vastuullisuus näkyy jo konkreettisina käytäntöinä. 

Vastaajista useimmilla on vastuullisuusstrategia, -politiikka tai toimenpidesuunnitelma, ja yli puolet julkaisee vuosittain vastuullisuusraportin. Työturvallisuusohjelmat ovat laajasti käytössä, ja monilla on myös ulkopuolisesti varmennettuja sertifikaatteja, kuten ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä.

Kiertotaloutta edistetään muun muassa jätteiden lajittelulla, materiaalitehokkuudella ja henkilöstön koulutuksella. Monilla toimijoilla on käytössään myös eettiset ohjeistukset ja monikielistä viestintää tukevia käytäntöjä työntekijöille.

Vastuullisuuskyselyn tulosten yhteenveto

ToimenpideKylläEi
Yrityksellä on vastuullisuusstrategia tai -politiikka204
Yritys tekee vuosittaisen vastuullisuusraportin159
Vastuullisuusraportointi on standardin mukainen519
Yrityksellä on dokumentoidut eettiset periaatteet1311
Yrityksellä on ulkopuolisen varmentama vastuullisuussertifiointi816
Yritys työllistää heikommassa asemassa olevia519
Yrityksellä on työturvallisuusohjelma213
Yritys on tehnyt päästölaskennan (vähintään Scope 1 ja 2)1212
Yritys on laskenut kaikki päästöt (Scope 1, 2 ja 3)915
Yrityksellä on päästövähennyssuunnitelma204
Yrityksellä on määrälliset päästövähennyssuunnitelmat816
Yrityksellä on yleisluontoiset päästövähennystavoitteet1212
Yritys on tehnyt suorien luontovaikutusten arvioinnin519
Yritys on tehnyt suorien ja epäsuorien luontovaikutusten arvioinnin222
Yrityksellä on suunnitelma luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi519
Yritys käyttää hankinnoissa ympäristökriteereitä1113
Yritys on tehnyt selvityksen haitallisten aineiden käytöstä ja vähennyssuunnitelman186
Yrityksellä on käytössä kiertotaloutta tukevia toimintamalleja195
Yrityksellä on suunnitelma jätemäärien vähentämiseksi ja kierrätysasteen parantamiseksi177

Päästöjen vähentäminen ja raportointikyky korostuvat

Puolet vastaajista on laskenut oman toimintansa suorat päästöt (Scope 1 ja 2), ja useat ovat laajentaneet laskentaa myös arvoketjun epäsuoriin päästöihin (Scope 3). Lähes kaikilla on suunnitelma päästöjen vähentämiseksi. Yleisimpiä toimenpiteitä ovat ajoneuvokaluston sähköistäminen ja kierrätyksen tehostaminen. Osa yrityksistä on myös asettanut selkeitä ilmastotavoitteita, kuten hiilineutraaliuden saavuttamisen 2030-luvulla.

Useat palveluntarjoajat voivat toimittaa meille tarkkaa vastuullisuusdataa, kuten päästövaikutuksia, käytettyjä kemikaaleja, jätemääriä ja kierrätysasteita. Osa kykenee tuottamaan myös palvelukohtaisia päästöraportteja.

Katse tulevaan – yhteistyötä ja kehitystä

Yritykset aikovat syventää vastuullisuustyötään entisestään. Päästölaskentaa laajennetaan, päästövähennystavoitteita konkretisoidaan ja luonnon monimuotoisuuden vaikutuksia arvioidaan aiempaa kattavammin. Kyselyssä nousi esiin myös toiveita vastuullisuuskriteerien vakioimisesta hankintoihin sekä päästölaskennan edellyttämisestä kaikilta palveluntarjoajilta. Myös vastuullisuuden seurantaa halutaan kehittää kanssamme tiiviimmässä yhteistyössä.

Kyselyn tulokset auttavat meitä vastuullisuuskriteerien määrittelyssä sekä toimittajien itseauditointien kehittämisessä. Vastausten perusteella voimme myös lähestyä niitä toimijoita, jotka pystyvät toimittamaan tarkempaa vastuullisuusdataa esimerkiksi oman päästölaskentamme tueksi.

Lämmin kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille yrityksille vastuullisuustyömme tukemisesta ja kehittämisestä yhdessä kanssamme.

Tutustu myös