Suvelassa Kirstinharjun uudistamishanke otti jälleen yhden askeleen eteenpäin

Espoon Asunnot ja NAL Asunnot allekirjoittivat perjantaina 20.11. urakkasopimuksen Jatke Uusimaa Oy:n kanssa kerrostalokohteen rakentamisesta osoitteeseen Kirstinharju 4. Rakenteille lähtevän kohteen on suunnitellut Arkkitehdit Ingervo Consulting Oy.
Image

Espoon keskuksen kaupunkikuvaan on tulevina vuosina luvassa suuria muutoksia. Niistä yksi toteutetaan Suvelan Kirstinharjussa, jossa tiivistetään kaupunkirakennetta ja uudistetaan alueen ilmettä sen vetovoimaisuuden lisäämiseksi.

Alueen kaavamuutoshanke on toteutettu Espoon Asuntojen ja Espoon kaupungin yhteistyönä. Kun kiinteistökehityshanke huhtikuussa 2019 käynnistyi, Suvelan Kirstinharjusta purettiin neljä 1970-luvulla rakennettua Espoon Asuntojen vuokrataloa. Purettujen talojen tilalle rakennetaan 14 pistetaloa, joiden korkeudet vaihtelevat 5–12 kerroksen välillä. Samalla asumismuotojen kirjo monipuolistuu.

Nyt liikkeelle lähtevät kerrostalokohteet Kirstinharju 4A ja 4B tuovat uudistuvalle alueelle 25 Espoon Asuntojen uutta kohtuuhintaista kotia. Lisäksi NAL Asunnot toteuttaa Espoon Asunnoilta ostamalleen tontinosalle asuintalon, johon tulee 59 nuorisoasuntoa. Talojen on määrä valmistua syksyllä 2022.

-On erittäin hienoa päästä jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen rakentamaan uutta kohdetta myös Espoossa. Espoon alueella nuorten aikuisten asunnonhakijoiden määrä on kasvanut merkittävästi ja uusille kohtuuhintaisille ja laadukkaille asunnoille on erittäin suuri tarve, toteaa NAL Asuntojen toimitusjohtaja Samuli Killström.

Kaikkiaan Espoon Asunnoille on tulossa kortteliin 215 asuntoa, ja kokonaisuudessaan asuntojen määrä korttelissa kaksinkertaistuu.

- Vaikka Kirstinharju 4A ei asuntojen määrässä mitattuna ole iso kohde, se on osa suurta kokonaisuutta. Kaikkiaan korttelin purku-urakka, nyt käynnistyvän Kirstinharju 4:n ja jo rakenteilla olevan Kirstintie 2:n rakentaminen nostavat investoinnin kokonaisarvon lähes 50 miljoonaan euroon, sanoo Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä.

Kirstinharju 4A on valmistuessaan kuusikerroksinen kerrostalo, jossa asuntojen koot vaihtelevat 43-neliöisestä kaksiosta 64,5-neliöiseen kolmioon. Vastaavasti Kirstinharju 4B:stä tulee kahdeksankerroksinen ja asuntojen koot vaihtelevat 31,5-neliöisestä yksiöstä 47-neliöiseen kaksioon. Tulevien asukkaiden on mahdollista hyödyntää koko korttelia palvelevaa yhteispihaa ja -kerhotilaa. Lisäksi kohteessa on talopesula ja -sauna ja lämmitysmuotona ekologinen maalämpö.

Kirstinharju 4A ja 4B:n rakentamisesta vastaa Jatke Uusimaa Oy, joka jo rakentaa alueella Espoon Asuntojen toista kohdetta, Kirstintie 2:een valmistuvaa 190-asuntoista suurkohdetta. 

- Tämä yhteinen hankekokonaisuus Espoon Asunnoille ja NAL:lle täydentää jo rakenteilla olevaa urakkatuotantoamme alueella, jota toteutamme Espoon Asunnoille Kirstintie 2:ssa. Tämän uuden urakan myötä meillä tulee olemaan Suvelassa 215 asuntoa rakenteilla. Tästä on hyvä jatkaa tuttujen yhteistyökumppaneiden kanssa alueen rakentamista, sanoo tuotantojohtaja Jarmo Lahtelin Jatke Uusimaa Oy:stä.

Hanke on osa Espoon Asuntojen tähän asti suurinta kiinteistökehityskohdetta, Suvelan Kirstinharjua.

Uudiskohteet

Rakennamme joka vuosi useita satoja uusia asuntoja. Niiden joukosta löytyy koti sekä pienille että suurille perheille.

Suvelaan moderni vuokratalokortteli

Espoon Asunnot on ollut merkittävällä panoksella kehittämässä Suvelaa, jonka vetovoimaisuutta lisätään uudella, modernilla vuokratalokorttelilla.