Kuva
Isännöitsijä on pihakierroksella Seilinniitty 4:ssä. Hän puhuu puhelimessa hiekkalaatikon edustalla ja pitelee sateenvarjoa.

Isännöitsijän matkassa uudiskohdekäynnillä

Keskikesällä lähdimme Ulla Rasimuksen mukaan kahteen uudiskohteeseemme seuraamaan isännöitsijän työtä.

Ulla Rasimus toimii isännöinnin tiimivastaavana. Lisäksi hänellä on omia isännöitäviä kiinteistöjä, ja hänen vastuullaan ovat erityisesti uudis- ja perusparannuskohteet. Niissä isännöinnin tehtävät poikkeavat jonkin verran muiden kohteiden isännöinnistä. Esimerkiksi käyntejä uusilla kiinteistöillä kertyy tiheämmin kuin vanhoissa kohteissa.

– Käyn paikan päällä katsomassa, miten tehdyt ratkaisut toimivat arjessa. Tapaan asukkaita ja kuuntelen heidän havaintojaan. Näin saan tuntuman siihen, miten eläminen uudessa talossa on lähtenyt käyntiin, Ulla kuvailee.

Uudiskohteissa talojen lisäksi kaikki asukkaat ovat uusia. Asukkailta tuleekin tavallista enemmän kysymyksiä. Jos samat aiheet toistuvat, Ulla tiedottaa niistä EAsyssä talon kaikille asukkaille.

Vehreä keidas Seiliniityssä

Vierailemme Mankkaalla Seiliniitty 4:ssä, uudenuutukaisessa rivitalokohteessamme. 

Käymme kurkkaamassa hiekkalaatikolla. – Tänne on asukkaiden aloitteesta tilattu laatikko lelujen säilyttämistä varten. Näin leluja ei tarvitse ottaa aina erikseen mukaan, kun ne ovat heti saatavilla.

Ulla pirauttaa viherhoidon asiantuntijallemme, joka vahvistaa, että laatikko on tulossa pian.

Siirrymme tutkailemaan istutuslaatikkoja. Ulla on vasta äskettäin tiedottanut asukkaille laatikoiden jakamisesta. Kahdessa laatikoista on jo istutuksia, muihin niitä ilmestyy lähiaikoina. Voi vain kuvitella, miten upealta piha näyttää loppukesästä, kun istutuslaatikoiden kukkaloisto on parhaimmillaan ja sato valmiina kerättäväksi.

Kuva
Istutuslaatikkoon on kylvetty kesäkukkia. Edessä näkyy kaksi kastelukannua.

Pienillä viimeistelyillä sujuva arki

Käymme katsastamassa Seiliniitty 4:n kerhohuoneen sekä saunatilan, jonka pukuhuoneeseen Ulla on tilannut sälekaihtimet. Asukkaat antoivat palautetta, että saunan pukuhuoneeseen näkee ulkoa. Toki metsästä käsin, mutta silti. 

– Tällaisia pieniä puutteita voi löytyä, kun ihan jokaista yksityiskohtaa ei aina pysty ajattelemaan etukäteen. Siksi on tärkeää kuulla asukkaiden havaintoja. Onneksi tällaiset asiat saadaan helposti kuntoon.

Ulla tekee tiivistä yhteistyötä urakoitsijan ja rakennuttamisen projektipäällikön kanssa jo kohteen rakentamisen aikana ja osallistuu osaan työmaakierroksista ja -kokouksista. Isännöitsijän työtä helpottaa, kun kiinteistö on jo ennalta tuttu. 

– Uudiskohteissa ja peruskorjatuissa kohteissa on kahden vuoden takuuaika, jolloin mahdolliset korjaukset ovat urakoitsijan vastuulla. Siksi mahdolliset viimeistelytarpeet ilmoitetaan urakoitsijalle.

Rinteellä polveilevat talot Gräsanportissa

Seuraavaksi siirrymme Olariin, Gräsanportti 2:een. Rinnetontille rakennetut talot polveilevat maaston mukana, samoin upeat kivisomisteet.

Heti saavuttuamme paikalle meitä vastaan tulee perhe, joka kertoo, että pysäköintihallin yhden nosto-oven sensori ei toimi. Samaa kuulemme kahdelta muultakin asukkaalta. Ulla selvittää asiaa, ja käy ilmi, että ovi on juuri ehditty korjata. Hyvä juttu.

Käymme tarkastamassa ulkoiluvälinevarastot – siistiltä näyttää. 

Sen sijaan porraskäytävässä on tavaroita. Ulla tekee saman tien kännykän sovelluksella ilmoituksen, että huolto käy poistamassa ne, sillä kaikki ylimääräinen tavara porraskäytävässä on paloturvallisuusriski. 

Porraskäytävässä tapaamme asukkaan ja iloisen koiran, joka tervehtii meitä innokkaasti. Koiran rapsuttelujen lomassa Ulla jutustelee asukkaan kanssa. – Tulethan asukkaiden kokoukseen, Ulla kyselee. – Totta kai, vastaa asukas.

– Osa asukkaista on tullut jo tutuiksi muuton yhteydessä ja asukasinfossa. Kun kohtaamme ja juttelemme, yhteistyö on jatkossakin helpompaa, Ulla kiteyttää.

Kuva
Gräsanportti 2 on rakennettu rinteeseen, jossa polveilevat upeat kivisomisteet.

Yhteistyötä asukkaiden kanssa

Kun asukkaat ovat muuttaneet uuteen taloon, Ulla järjestää parin viikon sisällä muutosta asukasinfon. 

– Asukasinfossa käymme läpi käytännön asioita, vastaan asukkaiden kysymyksiin ja kuulen heidän havaintojaan. Asukkaat ovat voineet esimerkiksi huomata pieniä asioita, joita ei ole osattu ennakoida.

Budjetissa on huomioitu tällaiset pienet lisähankinnat. – Tilasin esimerkiksi juuri Gräsanportin saunatiloihin kuivauslastan ja Seiliniityn pihalle kastelukannuja. Pieniä juttuja, mutta tuiki tarpeellisia.

Melko pian muuton jälkeen Ulla kutsuu koolle asukkaiden kokouksen, jossa valitaan asukastoimikunta. Näin asukkaat saavat toiminnan heti käyntiin ja käyttöönsä asukastoiminnan määrärahan. Ulla osallistuu asukkaiden kokoukseen, ja joskus myös asukastoimikunta kutsuu mukaan kokoukseensa tai vaikkapa pihakierrokselle.

– Sujuva yhteistyö asukkaiden kanssa luo parhaat edellytykset viihtyisälle asumiselle ja tekee isännöitsijän työstä antoisaa.