Nuoret taiteilivat purkutalolle uuden ilmeen

Porukka kasaan, pelisäännöt ja turvallisuusohjeet selväksi, auton takakontti auki ja maalit esiin. Niin käynnistyi Espoon Nuorisopalveluiden organisoima graffititapahtuma purkukohteessamme Niipperintiellä.

Yhteistyössä hyvää jälkeä

Asuminen vuonna 1986 valmistuneessa 43 asunnon luhtitalossa päättyi huhtikuun viimeisenä päivänä. Kohteen purkutyöt alkavat kesäkuun alussa ja loppuvuodesta tontilla käynnistyy pienkerrostalojen rakennustyöt.

– Valitettavasti Niipperintie 97:n kodit olivat tulleet elinkaarensa loppuun. Haluamme kuitenkin kiertotaloushengessä hyödyntää kiinteistöjämme loppuun saakka. Purkukohteissamme on tehty leffoja ja järjestetty pelastus- ja etsintäkoiratoimintaa; muraaleja seiniin on maalattu aikaisemminkin, rakennuttamisjohtajamme Pirjo Räihä kertoo. – Tarkoitus oli ensin, että nuoret olisivat päässeet maalaamaan myös sisätiloihin. Turvallisuussyistä päädyimme kuitenkin, että graffiteja tehdään vaan ulkopintoihin. Niitä on sitten helpompi käydä myös ihailemassa ohikulkumatkalla toukokuun loppuun saakka. Tässä samalla Kalajärvikin saa lisää tunnettuutta.

Tapahtumaa mainostettiin kaupungin sivuilla, nuorisotaloilla ja Länsiväylässä. Paikan päällä Nuori Espoon nuoriso-ohjaajat Leifi Tamminen, Tuomas Ovaska, Leevi Lähteenmäki, Markus Pitkänen-Kjelin ja Selma Martinho jakavat nuorille neuvoja, maalipurkkeja, kertakäyttöhanskoja ja maskeja.

Pian paikalle tulevat Robert, Alina ja Lassi tulevat moikkaamaan Juvanmalmin tuttuja ohjaajia.

– Tultiin tänne ihan läpällä tekemään hienoa taidetta, Robert lupailee. Alina kuitenkin toppuuttelee, että he ovat ensikertalaisia.

Graffititaiteilija ja -yrittäjä Joni Nordström silmäilee nuorten töitä ja ohjeistaa käyttämään maalipurkkia tarpeeksi lähellä seinää. Pian Alina jo ottaa mallia Jonin ohjeista ja lopputulos näyttää hyvältä.

Värikäs päätös

Kolme biologian opiskelijaa Veera, Noora ja Kristel sekä muotoilua opiskeleva Leo tulivat paikan päälle varmuuden vuoksi omien maaliensa kanssa. Seinälle piirtyy hienoa tuotosta jo lämmittelyvaiheessa ja pian selviääkin, että he ovat maalanneet ja piirtäneet aiemminkin – ”omaksi iloksi vain”. Kaikki ovat myös sitä mieltä, että tapahtuma on hauska idea.

– Tämä on tällainen terapeuttisen vastuunkannon pakoilun kehto, Leo naurahtaa.  – Ja onhan graffitit sairaan hienon näköisiä!

Naapuritalossa asuva Kalevi Uusiportimo seuraa kiinnostuneena viereiselle seinälle vauhdilla ilmestyvää kuviota.

– Tosi hyvä juttu, että tämmöistä touhua järjestetään nuorille. Saavat luvan kanssa täällä maalata, Kalevi toteaa.

Porukkaa kertyy lisää katsomaan, mitä Jimiksi itsensä esitellyt nuori mies on taikonut seinälle vain kymmenessä minuutissa.

– No, onhan tässä tullut maalattua jo vuodesta 2014. Ihan harrastuksena vaan, Jimi toteaa vaatimattomana.

Lähdemme Kalevin kanssa naapuritaloon tervehtimään hänen akita-rotuista Rölli-koiraansa. Vaimo Marja osoittaa, että tuonne purettavan talon E-rappuun hän muutti lastensa kanssa vuonna 1986. Nyt entisen kodin parvekkeella nuoret puuhaavat maalipurkkien kanssa.

– Täytyy käydä tekemässä vielä kierros entisellä pihamaalla ennen kuin talot puretaan, Marja tuumii pieni haikeus äänessään.

Tällaista lisää!

Maalia haetaan auton takakontista sen verran tiuhaan tahtiin, että Selma lähtee hakemaan maalia lisää. Muut ohjaajat antavat nuorille luvan levittäytyä laajemmallekin maalaamaan, mutta pitävät kuitenkin silmällä, että päivät taiteilijat pysyvät tontilla ja maalaukset noudattavat asiallista linjaa.

Kiertelemme vielä Jonin kanssa katselamassa seiniä. – Tässä on oikeasti ideaa, hän myhäilee tyytyväisenä pysähtyessään yhden taideteoksen eteen.

– Mitä minä sanoin, Armi sanoo ystävälleen Nicolle. – Minä olen vaan antanut maaleja ja Nico on tehnyt nämä kaikki. Sä oot tosi hyvä!

Kahdeksan aikaan illalla seinät ovat jo melkein täyttyneet ja väki vähentynyt. Vaikka sää olikin viileä, tapahtumaan osallistui kaikkiaan lähes 150 ihmistä. Ja mikä parasta, nuoret saivat kokeilla jotain uutta turvallisessa ympäristössä.

– Tapahtuma oli todella kiva. Niin nuoret, perheet kuin myös me itsekin olimme tästä tosi innoissamme. Uskon ja toivon, että voisimme järjestää jotain vastaavaa myös tulevaisuudessa, Leifi toteaa päivän päätteeksi.

Teksti ja kuvat: Hanna Ojanpää