Kuva
Kuvassa henkilö litistää pahvilaatikkoa jätetilassa.

Pyyntitie 2:ssa jätetila kunnostamalla toimivaksi

Matinkylässä sijaitsevassa kiinteistössämme Pyyntitie 2:ssa jätetilaa on kunnostettu kevään ja kesän aikana vastaamaan paremmin asukkaiden tarpeita.

Jätetilan toimimattomuus ja epäsiisteys ovat puhuttaneet Pyyntitie 2:n asukkaita, ja asia on ollut esillä asukastoimikunnan kokouksissa. Kiinteistössä on noin 150 asuntoa ja yksi jätetila. Jäteastioita ei ole ollut riittävästi, ja jätetilassa on ollut hyödyntämätöntä tilaa.

Toisinaan roskapusseja on jätetty jätetilan lattialle tai lähimpään jäteastiaan riippumatta jätelajista. Jotain oli tehtävä, ja niinpä asukastoimikunta laittoi toimeksi yhteistyössä isännöitsijän kanssa.

Kuva
Kuvassa jätetila, jossa keräysastioita sekaisin.

Kuva 1. Väärin mitoitetut ja huonosti merkityt jäteastiat eivät houkutelleet asukkaita lajittelemaan Pyyntitiellä.

Jätetilaan vain sinne kuuluva jäte

Jätetilan väliseinällä erotettu takaosa oli ennen tarkoitettu pienelektroniikkajätteelle. Valitettavasti tila houkutteli puoleensa lähinnä sinne kuulumattomia käytöstä poistettuja vanhoja sohvia ja patjoja. 

- Se on harmittanut, kun jätetilaan tuodaan sinne kuulumatonta isoa tavaraa. Siitä kertyy tuhansien eurojen lasku vuosittain, kun jätekuljetus veloittaa ylimääräisistä tyhjennyksistä, asukastoimikunnan puheenjohtaja Seppo Naukkarinen sanoo.

- Monet eivät ajattele, että tämä näkyy lopulta asuntojen vuokrissa.

Jokaisen asukkaan tulee itse toimittaa vanhat huonekalunsa kierrätykseen tai Sortti-asemalla, sen sijaan, että ne viedään jätetilaan.

Riittävästi jäteastioita eri jätelajeille

Jätetilan kunnostustöiden suunnittelussa on hyödynnetty niin asukkailta saatua palautetta kuin myös huoltoyhtiön ja isännöitsijän huomioita.

Jätetilan takaosan muusta tilasta erottanut seinä poistettiin ja jätetilan pinta-alaa saatiin laajennettua.  Lähiaikoina jätetilaa täydennetään uusilla oikein mitoitetuilla ja selkeästi merkityillä eri jätelajeille tarkoitetuilla keräysastioilla.

Kartongin määrä lisääntyi koronapandemian aikana, kun ihmiset tottuivat tilaamaan tavaraa kotiin. Keräysastiat eivät riitä, jos niitä ei täytetä oikein. Pyyntitie 2:n asukastoimikunnan turvallisuuspäällikkö Rainer Rask käy välillä litistämässä kartonkijätteitä kasaan.

– Kun nämä pakkaa kunnolla, astiaan mahtuu enemmän tavaraa ja tyhjennysväli pitenee, hän muistuttaa.

Lehtiä luetaan paljon diginä, mikä on vähentänyt paperijätteen määrää. Tämä on mahdollistanut Pyyntitiellä paperiastian korvaamisen enemmän tarvitulla ylimääräisellä sekajäteastialla.

Myös jäteastioiden sijoitteluun on nyt kiinnitetty huomiota. Vielä toistaiseksi kohteessa kerääntyy eniten sekajätettä, joten sekajäteastiat on sijoitettu lähimmäksi ovea.

Kuva
Kaksi henkilöä lajittelee jätteitä jätetilassa.

Kuva 2. Jätetilan kunnostukselle puitteet saadaan kuntoon. Tämän toivotaan vaikuttavan asukkaiden lajitteluaktiivisuuteen.

Korjaustoimista käytäntöön

Asukastoimikunnan puheenjohtaja Seppo Naukkarinen sanoo olevansa tyytyväinen jätetilassa toteutettuihin korjaustöihin. Asukastoimikunnan aktiivit käyvät yhä jätetiloissa siistimässä tiloja ja katsovat, ettei jätteitä ole joutunut vääriin astioihin.

Kun puitteet saadaan kuntoon, riippuu jätekatoksen toimivuus asukkaiden lajitteluaktiivisuudesta. Lisää Pyyntitie 2:n asukkaiden kokemuksista kunnostetusta jätetilasta ja sen vaikutuksesta lajitteluaktiivisuuteen voit lukea verkkosivuillamme ja somessa tulevana syksynä.

Jätteiden lajittelu on asukkaiden kontolla, mutta puitteista vastaa Espoon Asunnot. Jätetilan tehtävä on palvella tämän päivän lajittelutarpeita, ja eri jätelajeille tulee löytyä sieltä omat keräysastiansa. Lisäksi tyhjennysvälit tulee olla oikein suunniteltu. Isännöitsijät seuraavat huoltoyhtiöiden kanssa kiinteistöjen jätetilojen käytettävyyttä ja toimivuutta kaksi kertaa vuodessa toteutettavilla laatukierroksilla. Lisäksi asukkailla ja asukastoimikunnilla on tärkeä rooli jätetilan epäkohtien tuomisessa isännöitsijöiden tietoon.