Kuva
Kaksi naista juttelee ulkona samalla kun toinen lakaisee.

Tehdään yhdessä

Sokerilinnantie 5:ssä Leppävaarassa aktiivinen asukastoimikunta pitää tienoot siistinä ja kannustaa esimerkillään muita. Talon tapahtumista sana kiirii myös oman tontin ulkopuolelle. Pääasia on, että kaikki viihtyvät.

Pergolan kupeessa tuulee niin paljon, että verkkojen sisällä tuijatkin heiluvat. Asukastoimikunnan varapuheenjohtaja Jarmo Paavola on virittänyt verkot suojaamaan kasveja ja aikoo tänään ottaa kausivalot niiden ja pergolan ympäriltä pois.

– Olen ohjannut valoja parvekkeelta käsin. Öisin olen ne aina sammuttanut, vaikka ledejä ovatkin, hän kertoo.

Asukastoimikunnan puheenjohtaja ja sihteeri, piirineuvoston varapuheenjohtaja Annette Peltola sanoo, että Jarmo on heidän monitoimimiehensä. Molemmat ovat hoitaneet tehtäviään vuodesta 2012 lähtien.

– Meillä ei ole mitään syytä vaihtaa puheenjohtajaa. Annette ymmärtää asiat, ja hänellä on hyvät suhteet joka paikkaan, Jarmo kiittelee. 

Kuva
Mies kerää kausivaloja pois aidasta.

Jouluiloa jaetaan naapuriinkin

Jarmo puolestaan on mies jo ilmiöksi kasvaneen joulutapahtuman takana. Hän muistelee, kuinka ensimmäisenä koronavuonna vastapäisen talon vanhus harmitteli yksinäistä jouluaan. Kun omasta talosta tuli samanlaista viestiä, ja joulupukkikin oli Kauppakeskus Sellossa kielletty, Jarmo totesi: – – Tulkaa parvekkeelle kello 18.

– Minulla ei siinä vaiheessa ollut hajuakaan, mitä menin lupaamaan. Mutta kello 18 olin pihalla joulupukkina toivottamassa kaikille jouluiloa, hän naurahtaa.

Jouluaaton tapahtumasta on sana kiirinyt parissa vuodessa jo pihapiirin ulkopuolellekin. Viime jouluna paikallisesta seurakunnasta tuli laulajat, ja lapsille oli poniratsastusta edellisten vuosien tapaan.

– Tänne ovat kaikki tervetulleita. Kaikilla ei ole varaa joulupukkiin, mutta joulumieli ei maksa mitään.  

Keväällä pihalla järjestetään tapahtuma, johon tulee ainakin vapaapalokunta, eläintenhoitoauto ja eläinambulanssi.

– Päivää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta joku viikonloppu sitten, kun on jo lämpimämpää, Annette sanoo.

Siisti ympäristö on viihtyvyyden perusta

Mirja Kumpulainen on yksi talon aktiiveista ja yhdessä Annetten kanssa he tekevät talkoisiin ja tapahtumiin tarjoilut. Nytkin tarjolla on Mirjan leipomaa pullaa.

Ylipäätään talossa on totuttu siihen, että asioihin tartutaan reippaasti. Kolmikko haluaa osoittaa omalla esimerkillään, että kaikilla on mukavampaa, kun paikat ovat siistinä.

Mirja ja Annette käyvät läpi roskahuoneen päivittäin, ohjeistavat muita asukkaita ja tarvittaessa kurkkaavat, että kartongin joukkoon ei ole eksynyt muovipusseja.

Jarmo puolestaan tarttuu milloin lumilapion, milloin poran varteen, ja saa usein apua muiltakin asukkailta. Isännöitsijää he eivät ihan pikkujuttuja varten viitsi vaivata, vaikka Mika Pietilä heiltä kehut saakin.

– Vaihdamme paristoja palohälyttimiin tai lamppuja valaisimiin. Minulla on rakennusliikkeen jäljiltä varastossa vaikka mitä: Maalasin kerhohuoneelle uuden ilmeen jämämaaleilla. Pergolaan olen tehnyt kyllästetystä puusta kukkalaatikot sekä uudet pöydät ja tuolit, Jarmo kertoo.

Sokerilinnantiellä uskotaan siihen, että asioiden ei tarvitse maksaa paljon, kun tehdään yhdessä ja otetaan vastuuta.

– Kai sitä jotain on tullut oikein tehtyä, kun naapuritalosta on kyselty, jos tulisin heillekin puheenjohtajaksi, Annette hymyilee.

Videolla asukastoimikunnan puheenjohtaja Annette Peltola kertoo, millaisin toimin Sokerilinnantie 5:n roskakatos saadaan pysymään siistinä ja toimivana.

Teksti: Hanna Ojanpää
Kuvat ja video: Eemeli Sarka