Kuva
Kuvassa Suurin pudottaja -energiansäästökilpailun kunniakirja
Uutinen 6.6.2023

Energiansäästökilpailumme ykkössijat Suvelantie 8 B:lle ja Matinkallio 7 C:lle

Marraskuussa alkanut Suurin pudottaja -energiansäästökilpailumme päättyi vapunaattona, ja lopullisen sinettinsä se sai maanantaina 5.6., kun molempien sarjojen kärkikolmikkoa juhlittiin kakkukahvein ja kunniakirjoin. Saamillaan rahapalkinnoilla kiinteistöt voivat lisätä kiinteistöjensä asumisviihtyisyyttä.

Viime syksynä energian riittävyys ja korkea hinta nousivat koko maan yhteisiksi huolenaiheiksi. Valtionhallinto käynnisti kansallisen Astetta alemmas -kampanjan, jonka tavoitteena oli saada kaikki mukaan yhteisiin energiansäästötalkoisiin. Mekin lähdimme mukaan ja käynnistimme oman energiansäästökampanjamme – Suurin pudottaja -kilpailun kiinteistöillemme.

Energiansäästökilpailussamme oli kaksi sarjaa: lämpö ja sähkö. Kilpailuaika kesti marraskuun 2022 alusta vapunaattoon 2023 asti. Kiinteistöillä oli siis kuusi kuukautta aikaa vähentää lämpö- ja sähköenergian kulutustaan edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon (1.11.2021 – 30.4.2022) verrattuna.

Suurin pudottaja -kilpailun etenemistä seurattiin koko kilpailukauden ajan ja molempien sarjojen välituloksia julkaistiin säännöllisesti. Yhteisillä säästötoimilla saatiin myös erinomaisia tuloksia aikaiseksi, sillä kisan aikana kaukolämmön kulutus laski 3,2 prosenttia eli 3 504 MWh ja kokonaissähkönkulutus 8,2 prosenttia eli 2 439 MWh! Kiitos ihan jokaiselle asukkaalle.

Ja suurimmat pudottajat ovat…

Molempien sarjojen lopulliset tulokset ovat nyt selvillä. Lämpö- ja sähkösarjojen kärkikolmikot palkittiin maanantaina 5.6. järjestetyssä tilaisuudessa, ja lämpösarjassa ykkössijan vei Suvelantie 8 B ja sähkösarjassa Matinkallio 7 C. Lämpimät onnittelut paitsi voittajakiinteistöjen, myös kaikkien kärkikolmikkoihin sijoittuneiden kiinteistöjen asukkaille!

Lämpösarjan TOP3

  1. Suvelantie 8
  2. Merisaapas 1
  3. Myntinsyrjä 10

> Suurin pudottaja -kilpailun lämpösarjan lopulliset tulokset, TOP20

Sähkösarjan TOP3

  1. Matinkallio 7 C
  2. Suvelantie 8
  3. Tiistinkallio 1

> Suurin pudottaja -kilpailun sähkösarjan lopulliset tulokset, TOP20

Lämpimät onnittelut paitsi voittajakiinteistöjen, myös kaikille kärkikolmikkoihin sijoittuneiden kiinteistöjen asukkaille!

Lue lisää Suurin pudottaja -kilpailun aikana tehdyistä toimista ja saaduista säästöistä