Kuva
Kuvassa on Kirstintielle muuttanut Helasuon perhe

Kirstinharjun korttelissa eletään värikästä arkea

Kirstinharjun kortteli Suvelassa on Espoon uusin väripilkku. Se sai asukkaansa syksyllä, kun muun muassa Janka, Ritva sekä Katrin ja Eskon perhe saivat avaimet uusiin koteihinsa.

Kirstinharjun uuden asuinkorttelin ilme on herättänyt uusissa asukkaissa ihastusta.
– Toivottavasti uudistaminen jatkuisi lähiympäristössä, Katri Helasuo sanoo.
Helasuon perhe (kuvassa yllä), Katri, hänen miehensä Esko ja reilun vuoden ikäinen Hannes-poika ovat asuneet uudessa kodissa nyt pari kuukautta. Leppävaarasta muuttanut perhe etsi isompaa asuntoa, sillä Hannes on saamassa pian pikkusisaren.
– Meillä ei ollut mitään erityistä aluetoivetta. Suvela ei ollut entuudestaan tuttu, mutta yllätyimme iloisesti, kun tässä lähellä on niin paljon leikkipuistoja ja toimintaa, Katri ja Esko kertovat.

Yhteistilat kiinnostavat

Uudiskorttelin piha-alueeseen on panostettu. Lokakuussa taloon muuttanut Janka Tanttu kehuu yläpihan leikkialuetta.
– Se on iso, viihtyisä tila, jossa koko perhe voi olla yhdessä. Minulla on 5-vuotias pikkusisko ja nyt hänkin voi tulla tänne leikkimään, Janka kiittelee.
Janka pääsi tutustumaan kiinteistön kuntosaliin jo vähän ennen sen valmistumista.
– Se kyllä kiinnostaa.
Kuntosalin lisäksi asuinkorttelista löytyy yhteinen kerhotila, ja lisäksi Kirstintie 2:ssa on pieni kerhotila oman kiinteistön asukkaille. Kirstintie 2:n asukkaiden käytössä on talopesula ja kolme saunaa, ja myös korttelin toisen kohteemme Kirstinharju 4:n asukkaiden käytössä on oma talopesula ja sauna.

Kuvassa on Kirstintielle muuttanut Janka Tanttu
Janka Tanttu kävi tutustumassa Kirstinharjun korttelin kuntosaliin ja sen yhteydessä oleviin oleskelutiloihin jo vähän ennen niiden valmistumista.

Palvelujen äärellä

Janka Tanttu muutti Kirstinharjuun omaan yksiöönsä Helsingistä. Hän on ilahtunut siitä, että kaikki palvelut löytyvät kauppakeskus Entressestä, johon Kirstintie 2:sta on alle kilometrin kävelymatka.
Palvelujen läheisyys toi myös Ritva Hurmerinnan takaisin Kirstinharjuun kolmen vuoden jälkeen.
Hurmerinta ehti asua Kirstintiellä 43 vuotta ennen kuin talot menivät purkuun.
– Muutin Suvelantielle, mutta koin hankalaksi kulkea aina julkisilla palvelujen ääreen. Nyt ne ovat
taas kävelymatkan päässä, Ritva sanoo.

Kuvassa on Kirstintielle muuttanut Ritva Hurmerinta.
Ritva Hurmerinta muutti syksyllä takaisin vanhoille kotinurkille, joiden ilme on merkittävästi raikastunut.

Kirstinharju

  • Kirstinharjun asuinkortteli on Espoon Asuntojen, NAL Asuntojen ja Asuntosäätiön yhteishanke.
  • Korttelissa on 342 uutta asuntoa, joista 215 on Espoon Asuntojen.
  • Kirstintie 2:ssa on 190 asuntoa ja Kirstinharju 4 A:ssa on 25 asuntoa.
  • Kirstintie 2:ssa on vapaana vielä joitakin asuntoja.

 

Pidemmän artikkelin Kirstinharjun uusista asukkaista sekä paljon muuta mielenkiintoista voit lukea joulukuussa 2022 ilmestyneestä Kulmilla-lehdestä.

Teksti Tiina Parikka
Kuvat Timo Porthan, Roni Rekomaa ja Jetro Stavén sekä Zentuvo Finland Oy