Kuva
Kuvassa piirroshahmo vetää sähköjohdon irti pistorasiasta
Uutinen 27.10.2022

Kiinteistöillemme tarkoitettu energiansäästökilpailu käynnistyy ensi viikolla!

Energian korkea hinta ja sen mahdolliset saatavuusongelmat tulevat ensi talvena vaikuttamaan kaikkien arkeen, joten energiansäästötoimissa tarvitaan jokaisen panosta.

Espoon Asunnot on päättänyt vauhdittaa energiansäästötoimiaan osallistumalla Astetta alemmas-energiansäästötalkoisiin ja järjestämällä kiinteistöilleen Suurin pudottaja-kilpailun. Siinä kiinteistöt kisaavat keskenään kahdessa sarjassa, lämmössä ja sähkössä.

Suurin pudottaja-kilpailu alkaa 1.11.2022 ja päättyy 30.4.2023. Kiinteistöillä on siis kuusi kuukautta aikaa vähentää lämpö- ja sähköenergian kulutustaan edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon (1.11.2021 – 30.4.2022) verrattuna.

Kilpailussa ovat mukana kaikki ennen 1.11.2021 valmistuneet kiinteistömme, jotta vertailu edelliseen kauteen on mahdollista toteuttaa. Kannustamme kuitenkin kaikkia asukkaitamme energiansäästötoimiin, myös uudiskohteissa asuvia, sillä käsillä oleva energiakriisi on yhteinen.

Palkitsemme kummankin sarjan kolme parasta kiinteistöä

Lämpö- ja sähkösarjan kolme suurinta pudottajaa palkitsemme rahapalkinnoilla. Voittosumma tulee käyttää kiinteistön yleisen asumisviihtyvyyden lisäämiseen, ja päätös käyttökohteesta tehdään asukaskokouksessa.

Julkaisemme verkkosivuillamme väliaikatietoja kummankin sarjan kärkikymmeniköstä ainakin pariin otteeseen kilpailukauden aikana.

Tarkempaa tietoa sarjojen palkinnoista ja jatkossa julkaistavia väliaikatietoja löydät kilpailun sivulta.

Ei liian kylmä, mutta ei kuumakaan

Lämpötilan maltillinen laskeminen on usein suoraviivainen tapa säästää energiaa ja rahaa. Siksi mekin olemme asettaneet tavoitteeksi laskea kiinteistöjemme lämmitystä 0,5 asteella. Teemme kuitenkin kaikki säädöt hallitusti. Toimet keskittyvät erityisesti niihin kiinteistöihin, jotka havaitaan olevan sisälämpötiloille asetetun tavoitevaihteluvälin (19–22 astetta) ulkopuolella.

Lähes kaikissa kiinteistöissämme on käytössä älykäs Fortum SmartLiving -lämmitysjärjestelmä, josta löydät lisätietoa täältä, samoin kuin niistä toimista, joilla voit itse vaikuttaa kotisi lämpötilaan. Tiesithän esimerkiksi, että patteritermostaateista asunnon lämpötilaa voi itse säätää alhaisemmaksi?

Myös lämmin käyttövesi vaikuttaa merkittävällä tavalla kiinteistön energiankulutukseen. Olemmekin asentaneet osaan kiinteistöistämme vettä säästäviä vesikalusteita, ja asennukset jatkuvat lähitulevaisuudessa. Nopeavaikutteinen ja konkreettinen energiansäästötoimi on myös vähentää lämpimän veden käyttöä – ja sillä kenties vauhdittaa oman kiinteistösi taivalta kisassa.

Sähkön osalta huomioimme kiinteistön kokonaiskulutuksen, eli vaikutusta on myös sillä, millaisia energiansäästötoimia teet kotona. Kiinteistösähkönkulutusta pyrimme pienentämään yhdenmukaistamalla lenkkisaunakäytänteitä ja tekemällä laajamittaisia tarkistuksia kiinteistöjen yleisiin tiloihin energiatehokkuuden varmistamiseksi.

Poimi vinkit talteen ja jaa omasi somessa

Tulemme jakamaan Astetta alemmas-kampanjan nopeavaikutteisia ja konkreettisia energiansäästövinkkejä kaikissa kanavissamme, myös somessa. Nyt jos koskaan kannattaa siis alkaa seurata meitä Facebookissa ja instagramissa, poimia vinkit talteen ja laittaa omatkin jakoon.

Lisätietoa kilpailun yksityiskohtaisemmista säännöistä ja palkinnoista löydät kilpailun sivulta.

Pienistä puroista kasvaa iso virta, mikä pätee myös energiankulutuksen kohdalla. Omilla pieniltäkin tuntuvilla teoilla on siis merkitystä.