Kuva
Kuvassa havainnekuva Keraan valmistuvasta uudiskohteesta, Viilivati 15:stä, jonka arvioitu valmistuminen on loppukesällä 2025.
Uutinen 18.4.2024

Rakennamme uudistuvaan Keraan 80-asuntoisen kerrostalokohteen

Uusi Kera tulee aikanaan olemaan 14 000 espoolaisen kotikaupunginosa, jossa vanha ja uusi yhdistyvät kestävällä tavalla. Uudiskohteemme Viilivati 15 on uuden kaava-alueen ensimäinen asuintalokohde, ja sen rakentaminen alkoi helmikuun lopussa.

Keran teollisuusalue on jo ehtinyt kokea merkittävän muodonmuutoksen, kun teollisuustoiminta alueella päättyi joitakin vuosia sitten. Tilalla on tätä nykyä tapahtumia, kulttuuritoimintaa, urheilua ja erilaisia kokeiluja rikastuttamassa Keran ja sen lähialueiden yhteisöllistä elämää. 

Jatkossa Keran kehittämisessä keskitytään vahvasti ympäristöystävällisyyteen ja moderniin kaupunkisuunnitteluun, jossa uudet teknologiat ja kestävä kehitys ovat etusijalla. 

Uudiskohteemme Viilivati 15 on uuden kaava-alueen ensimäinen asuintalokohde, jonka rakentamisesta allekirjoitimme helmikuussa yhtiökaupan Pohjola Rakennus -konserniin kuuluvan Pohjola Rakennus Oy Suomen kanssa. 

 Rakennuttamisjohtajamme Pirjo Räihän mukaan Kera on merkittävä vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta edistävä aluehanke, jonka suunnittelussa Espoon Asunnnot on ollut alusta asti mukana.

– Uusien kestävien ratkaisujen löytäminen on olennainen osa strategiaamme, ja uskon, että Keran aluehanke tulee tuottamaan hyviä tuloksia myös sillä saralla. 

80 uutta ARA-vuokra-asuntoa

Viilivati 15 on kahdeksankerroksinen kerrostalokohde, jossa tullaan hyödyntämään kierrätysmateriaaleja sisältäviä rakennusosia ja käyttämään vähähiilisiä betonituotteita. Uudiskohteessa on kaksi porrasta ja 80 asuntoa, joiden koot vaihtelevat 31,5-neliöisestä yksiöstä 86-neliöiseen perheasuntoon. Asukkaiden yhteiskäyttöön tulee pesula ja kuivaushuone, viihtyisä kerhotila sekä kaksi saunaa molempien portaiden ullakkokerrokseen. 

Viilivati 15 rakennetaan A-energialuokkaan ja se tullaan liittämään kaukolämpöverkkoon. Lisäksi katolla on varaukset aurinkopaneeleita varten. 

Uudiskohde on Espoon Asunnoille lähes 21 miljoonan euron investointi. Se toteutetaan ARAn 40 vuoden pitkällä korkotuella ja aikanaan tehtävissä asukasvalinnoissa noudatetaan ARAn asukasvalintakriteerejä.