Kuva
Kuvassa havainnekuva Niittykumpuun rakennettavasta uudiskohteesta. Riihitontuntie 7:ään tulee 92 asuntoa.
Uutinen 30.8.2022

Rakennutamme Niittykumpuun 92-asuntoisen uudiskohteen

Espoon Asunnot Oy ja SSA Rakennus allekirjoittivat perjantaina 26.8.2022 urakkasopimuksen kahden kerrostalon rakentamisesta Niittykumpuun Espooseen. Uudiskohteeseen tulee 92 modernia ARA-vuokra-asuntoa ja niiden arvioitu valmistuminen on keväällä 2024.

Syyskuun alussa rakenteille lähtevä Riihitontuntie 7 täydentää Niittykummun alueelle jo toteutettuja Espoon Asuntojen kohteita, joista viimeisimmät, Nuttukuja 4 ja 10, valmistuvat syyskuun lopussa.

– Niittykumpu kehittyy nyt nopeasti. Riihitontuntie 7 sijaitsee Uusikummun entisellä toimistoalueella, jota uudistetaan parhaillaan asuinalueeksi Espoon kaupungin ja monen muun toimijan toimesta, sanoo Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä.

Loistavan sijaintinsa ansiosta Riihitontuntie 7:n lähipalvelut ovat jo nyt varsin kattavia, sillä Niittykummun metroasema ja kauppakeskus Niitty sijaitsevat alle puolen kilometrin päässä. Vuonna 2023 valmistuvat Uusikummun koulu ja päiväkoti täydentävät lähipalveluita entisestään.

92-asuntoinen uudiskohde koostuu kahdesta kerrostalosta, joista yksi on 5- ja toinen 5–7-kerroksinen.  Asuntojen koot vaihtelevat 30-neliöisistä yksiöistä 82-neliöisiin perheasuntoihin. Lisäksi kohteeseen tulee sauna, pesula ja kuivaushuone asukkaiden yhteiskäyttöön sekä 44 autopaikkaa maantasoon.

– Riihitontuntie 7 on Espoon Asunnoille yli 21 miljoonan euron arvoinen investointi. Se toteutetaan ARAn 40 vuoden pitkällä korkotuella, joten aikanaan tehtävissä asukasvalinnoissa noudatetaan ARAn asukasvalintakriteerejä.

– SSA Rakennukselle  Riihitontuntie 7 on ensimmäinen suoraan Espoon Asunnoille rakennettava urakkahanke, mutta välillisesti olemme tehneet yhteistyötä jo Hyljetie 3 hankkeessa, jossa SSA toimi projektinjohtajana KW-Componentin hankkeessa, SSA:n asuntorakentamisen yksikönjohtaja Tuomo Kilpeläinen kertoo.

Riihitontuntie 7 rakennetaan A-energialuokkaan, kuten jatkossa kaikki Espoon Asuntojen uudiskohteet viime vuonna tehdyn linjauksen mukaisesti. Katolle asennetaan aurinkosähköpaneelit ja Riihitontuntie 7 tullaan liittämään kaukolämpöverkkoon, joka on Fortumin päästötöntä Eko Plus -kaukolämpöä niin kuin kaikissa Espoon Asuntojen kaukolämpökohteissa.

Perjantaina 26.8. SSA Rakennuksen kanssa solmitun urakkasopimuksen myötä Espoon Asuntojen rakenteilla olevien uudiskohteiden määrä nousee hetkellisesti 15:een ja uusia ARA-vuokra-asuntoja niihin tulee yli tuhat.

– Rakenteilla olevista uudiskohteista valmistuu tänä syksynä seitsemän,  ensimmäiset niistä jo elokuun lopussa. Syksyllä valmistuvien uudiskohteiden joukossa on muun muassa yhtiön historian suurin kiinteistökehityskohde Kirstinharjun kortteli Suvelassa ja ensimmäinen Joutsenmerkkiä hakeva uudiskohteemme Karakalliossa, toteaa Räihä.

Kuva: Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja Oy

Riihitontuntie 7 rakennetaan A-energialuokkaan, kuten jatkossa kaikki Espoon Asuntojen uudiskohteet viime vuonna tehdyn linjauksen mukaisesti.