Espoon Asuntojen kiinteistöistä kertyy lähes 3 900 tonnia sekajätettä vuodessa: ”Arviolta 76 prosenttia sekajätteestä olisi lajiteltavissa”

Liian moni kierrätettäväksi kelpaava roska päätyy edelleen sekajätteeseen. Espoon Asunnot haluaakin kiinnittää huomiota tähän epäkohtaan käynnistämällä Hei me lajitellaan -kampanjan. Sen tavoitteena on vähentää sekajätteen määrää ja saada asukkaat mukaan yhteisiin lajittelutalkoisiin.
Image

Espoon Asuntojen omistuksessa on lähes 16 000 asuntoa eri puolilla Espoota, ja niissä asuu yli 30 000 kaupunkilaista. Monessa kodissa jätettä syntyy nyt normaalia enemmän, kun suuri osa ajasta kuluu kotioloissa ja kotiin tilataan tavaroita myös verkkokaupasta.

Vaikka Espoon Asuntojen kiinteistöissä tuotetun sekajätteen määrä on viime vuosina hieman vähentynyt, kierrätystavoitteesta ollaan yhä kaukana.

- Kun puhutaan jätteistä, ihan ensimmäinen tavoite on vähentää syntyvän jätteen määrää. Siinä on mahdollista onnistua, jos olemme valmiitta muokkaamaan omia kulutustottumuksiamme, sanoo Espoon Asuntojen toimitusjohtaja Jaakko Kammonen.

Täysin ei jätteistä kuitenkaan eroon päästä. Nyt käynnistyneen Hei me lajitellaan -kampanjan tavoitteena onkin kannustaa asukkaita kierrättämään ja näin vähentämään sekajätteen määrää.

- Lajittelemalla jokainen pystyy vaikuttamaan kestävään tulevaisuuteen. Sekajätteen määrän vähentämisellä on myös taloudellinen vaikutus. Sekajätteestä aiheutuu vuosittain kuluja 1,3 miljoonaa euroa, jotka asukkaat maksavat vuokrissaan. Jätekustannuksilla on siis suora yhteys siihen, että vuokrankehitys säilyy maltillisena, sanoo Espoon Asuntojen toimitusjohtaja Jaakko Kammonen.

Kampanjaa varten on perustettu oma teemasivusto, jossa vierailijat pääsevät lukemaan lajitteluvinkkejä ja pelaamaan opettavaista Esbot-lajittelupeliä.

- Pelin avulla käyttäjä pääsee harjaannuttamaan lajittelutaitojaan. Lajittelu sujuu minulta oikeassa elämässä paremmin kuin pelissä, mutta haluan haastaa kaikki lajittelemaan sekä pelissä että oikeassa elämässä, toteaa Jaakko Kammonen.

Teemasivuston ja pelin lisäksi Espoon Asunnot järjestää 11.11.2020–28.2.2021 kiinteistöjen välisen lajittelukilpailun. Kiinteistöjen asukkaat pääsevät kisaamaan, mistä löytyvät ahkerimmat ja osaavimmat lajittelijat. Eri roskalajien tyhjennystiheyttä ja -määriä verrataan ennen kilpailua ja kilpailun loputtua. Näin seurataan, kuinka tehokkaasti lajittelu sujuu. Viiden kilpailussa parhaiten pärjänneen kiinteistön kesken arvotaan palkinnoksi pihajuhlat.

Espoon Asuntojen tavoitteena on olla omistajansa Espoon kaupungin tavoin hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

- Olemme tehneet sillä saralla merkittäviä ratkaisuja. Kaikki asuntomme lämpiävät Fortumin päästöttömällä Eko Plus-kaukolämmöllä ja käyttämämme kiinteistösähkö on EKOenergia-merkittyä bioenergiaa. Ympäristön hyvinvointi on siis meille tärkeää ja seuraava looginen askel olikin kiinnittää huomioita lajittelun tehokkuuteen, Jaakko Kammonen sanoo.

Kun jätteet on lajiteltu oikein, niistä saadaan esimerkiksi multaa, lasipurkkeja, sanomalehtiä ja vaikkapa polkupyörän runkoja.

Näissä lajeissa sinäkin voit voittaa

Hei me lajitellaan -kampanja kannustaa asukkaita kierrättämään ja vähentämään
sekajätteen määrää. Osallistu sinäkin!

Jätekatos

Jätteiden lajitteleminen ja kierrättäminen on kaikkien yhteinen etu. Kun lajittelet oikein, panostat kestävään tulevaisuuteen. Kun jätteet on lajiteltu, ne voidaan toimittaa hyötykäyttöön. 

News