Kuva
kuvassa havainnekuva Kirstintie 1:een valmistuvasta kiinteistöstä

Suvelaan nousee moderni ja monimuotoinen vuokratalokortteli

Suvelassa parhaillaan käynnissä oleva kiinteistökehityshanke tiivistää olemassaolevaa kaupunkirakennetta, monipuolistaa asukasrakennetta ja lisää alueen vetovoimaa. Investoinnin kokonaisarvo on lähes 50 miljoonaa euroa.

Huhtikuussa 2019 alkaneessa hankkeessa neljä 1970-luvulla rakennettua Espoon Asuntojen vuokrataloa puretaan vaiheittain. Tilalle rakennetaan 14 pistetaloa, joiden korkeudet vaihtelevat 5–12 kerroksen välillä.

Alueelle valmistuvista taloista seitsemän on Espoon Asuntojen kohteita. Niissä on kaikkiaan 215 asuntoa, ja koko korttelissa asuntojen määrä lähes tuplaantuu. Uusien ARA-vuokra-asuntojen lisäksi tontille tullaan rakentamaan nuoriso- ja  sumisoikeusasuntoja sekä vapaarahoitteisia vuokra- tai omistusasuntoja.

Kehityshanke vastaa osaltaan kohtuuhintaisten asuntojen suureen kysyntään kasvavalla alueella. Painotus on yksiöissä sekä pienissä kaksioissa ja kolmioissa. Näille asunnoille on eniten kysyntää, sillä yksin ja kaksin asuvien määrä on kasvanut merkittävästi.

Hyötykäytössä elinkaarensa viime metreille

Ensimmäisenä purettiin Kirstinharju 4, jossa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kävi harjoittelemassa yhteensä 400 palomiestä sammutustöitä ennen purku-urakan alkamista.

Pelastuslaitoksilla on pulaa harjoittelupaikoista, erityisesti  kerrostalokohteista, joten tämä oli hyvä tapa hyödyntää talon elinkaaren loppuvaihe.

Vuoden 2019 puolella ehdittiin purkaa myös Kirstinharju 6. Alkuvuodesta 2020 Kirstinharju 8, ja pian sen jälkeen purkuun meni viimeinen taloista, Kirstinmäki 6.

Kerrostalojen rakentaminen Kirstintie 2:een alkoi keväällä 2020 ja ne valmistuvat syksyllä 2022.