Kuva
Kuvassa on Vesipirtintie 2:n kiinteistö
Uutinen 1.4.2021

Fiilissoittoja Vesipirtintien uusille asukkaille

Pilotoimme helmikuussa tapaa, jossa soitamme uudiskohteeseen vastikään muuttaneille asukkaille ja kyselemme heidän fiiliksiään ja arviota saamastaan palvelusta.

Vesipirtintie 2:n asukkaat saivat avaimet uuteen kotiin tammikuun lopussa. Yleensä olemme järjestäneet uudiskohteen asukkaille infotilaisuuden, johon on osallistunut kohteen isännöitsijän lisäksi huoltoyhtiön sekä pesulan laitteiden toimittajan edustaja. Koska tutustumistilaisuus ei ollut mahdollinen kokoontumisrajoitusten vuoksi, päätimme kysyä fiiliksiä ja mahdollisia mielen päällä olevia asioita puhelimitse.

”Jotta uuteen kotiin kotiutuminen sujuisi mahdollisimman mutkattomasti, pilotoimme mallia, jossa isännöitsijä soittaa kaikille uudiskohteen asukkaille. Samalla kun kysymme ensifiiliksiä ja asukkaiden mielessä olevia mahdollisia kysymyksiä, pyydämme myös palautetta omasta toiminnastamme”, kertoo asiakkuusjohtaja Juha Heino.

”On ilo olla Espoon Asunnoilla vuokralla”

Vesipirtintie 2:n kiinteistöHelmikuun puolivälissä isännöitsijä Ulla Rasimus soitti uusille asukkaille, joista valtaosa piti puhelua iloisena yllätyksenä ja kiitteli toimintatapaa.
”Keskustelimme muuton ja kotiutumisen sujumisesta, millaiset ensifiilikset asukkailla on asunnosta, talosta ja ympäristöstä, miten asunnon haku sujui ja millaiselta asiakaspalvelumme kanssa asiointi on tuntunut. Kysyin myös kehitysideoita, ja niitä tulikin jokunen. Saimme paljon palautteita, joissa korostui suuri tyytyväisyys uudesta asunnosta”, Rasimus iloitsee.

Ulla Rasimus luettelee hyvän mielen palautteita, joita hän sai puhelimessa uusilta asukkailta: ”En voisi olla tyytyväisempi, positiivinen yllätys, asunto on upea, iso parveke ja asunnon valoisuus ovat ihania, asunto ylitti odotukset, rauhallinen talo, asunto on täydellisessä kunnossa, lähellä luontoa, turvallinen asunto, naapurista ei kuulu mitään, mukavat naapurit, unelma-asunto ja kuin lottovoitto.” 

Hakuprosessin vastaajat kokivat helpoksi ja sujuvaksi, ja erityskiitoksen sai sähköisen allekirjoituksen mahdollisuus. Asiakaspalvelumme sai runsaasti kiitosta ystävällisestä ja nopeasta palvelusta. ”Oli ilo kuulla, että olemme asiakkaidemme mielestä tehneet työtä oikeiden asioiden eteen”, Juha Heino kiittelee.

Joukkoon mahtui myös muutama kehitysehdotus. Osa olisi halunnut käydä tutustumassa asuntoon etukäteen, sillä pelkän pohjakuvan perusteella uutta kotia on hieman hankala hahmottaa. Myös autopaikoista ja niiden vähyydestä vastaajat olisivat kaivanneet enemmän tietoa etukäteen. Palautteen perusteella järjestimme lisäpaikkoja ja otimme vieraspaikat sekä leveät autopaikat asukaskäyttöön, näin saimme asukkaille kuusi autopaikkaa lisää. Sen sijaan pihalle tuotua roskalavaa, johon muuttajat saivat laittaa pakkausjätteet heti tavaroiden purkamisen yhteydessä, pidettiin loistavana ideana.
 

Kiitos kaikille vastaajille ja onnellisia vuosia Vesipirtintiellä!