Päämäärä ja arvot
Olemme vastikään uudistaneet päämäärämme ja arvomme. Aloitimme määrittelyn syksyllä 2018 ja saimme työn valmiiksi keväällä 2019.
Päämäärämme on olla Espoon paras vuokranantaja
Se tarkoittaa, että asuntojemme hintalaatusuhde on markkinoiden paras ja olemme asunnonhakijoille hyvin tunnettu ja haluttu vaihtoehto. Tuottamamme asiakaskokemus on hyvä ja rakennamme, kehitämme ja ylläpidämme kiinteistöjämme ammattitaitoisesti. Olemme haluttu työnantaja ja toimimme vastuullisesti.
Arvot ovat toimintamme kivijalka
Arvot ohjaavat niin sisäisiä suhteitamme kuin sidosryhmäsuhteitammekin, ja ne auttavat meitä löytämään parhaat keinot tavoitteidemme saavuttamiseksi.
Halu palvella
Haluamme tarjota asiakkaillemme - niin sisäisille kuin ulkoisille - hyvän palvelukokemuksen. Se tarkoittaa, että kysymme, kuuntelemme ja ymmärrämme asiakasta ja huomioimme asiakasnäkökulman kaikissa päätöksissämme. Huolehdimme myös siitä, että kumppanimme sitoutuvat arvoihimme.
Onnistumisen iloa
Onnistumme yhdessä ja yhteistyöllä. Tartumme toimeen ja saamme asioita aikaan. Teemme työtä tavoitteellisesti ja ratkaisukeskeisesti ja osoitamme arvostuksemme antamalla palautetta toisillemme. Sallimme virheet ja opimme niistä.
Kestäviä tekoja
Olemme luotettava ja arvostettu yhteistyökumppani ja työnantaja. Huolehdimme henkilöstön työkyvystä ja jaksamisesta ja päätöksentekomme on pitkäjänteistä, johdonmukaista, avointa ja läpinäkyvää. Toimimme kestävän kehityksen edistämiseksi rakentamalla ja ylläpitämällä kiinteistöjä elinkaarikestävästi.