Kuva
Kuvassa on piirros vihreästä johdosta

Ajantasaisilla saunavuoroilla on suuri ympäristövaikutus

Monille meistä kylmillä leveysasteilla elävistä sauna on viikon kohokohta. Saunasta nauttiminen meille kaikille löylyjen ystäville suotakoon. Pyrimme kuitenkin järjestämään saunavuorot niin, että ne kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän.

Yksittäinen pienen pieni teko voi tuntua turhalta, mutta tässäkin asiassa pienistä puroista syntyy suuri joki. 303 kiinteistöllämme on yhteensä 533 talosaunaa. Joka ilta kaikki saunat eivät ole käytössä, mutta silloin kun ne ovat, vuoroja on yleensä kolmesta seitsemään illassa riippuen kysynnän määrästä ja aikatoiveista. 

Lenkkisaunojen järjestelyillä on tärkeä rooli 

Osassa taloistamme on maksuttomat lenkkisaunat eli naisten ja miesten vuorot. Oman talon lenkkisaunan ajankohdat löytyvät saunan pukuhuoneen ovesta tai ilmoitustaululta. Lenkkisaunoista päättää yleensä asukastoimikunta. 

Lenkkisaunat lämpenevät yleensä 1,5–5 tuntia kerralla. Monissa kohteissa sauna on päällä hyvin maltillisen ajan. Niissä kohteissa, joissa sauna lämpiää 4–5 tuntia, olisi hyvä käydä keskustelu, onko koko aika tarpeen. Lenkkisaunojen lyhentäminen kohtuullisen pituisiksi tuo merkittävää energiasäästöä kiinteistöissä, ja sillä on suuri merkitys ympäristölle. 

Kuva
Kuvassa on piirretty hehkulamppu kuvaamaan ideaa.

Suuri vaikutus on myös sillä, ovatko naisten ja miesten vuorot peräkkäin samana päivänä samassa saunassa. Osassa kiinteistöjämme saunoja on enemmän kuin yksi. Jos sekä naisilla että miehillä on parin tunnin vuoro eri saunassa, saunan esilämmitykseen kuluva energianmäärä tuplaantuu. Samoin on laita, jos naisten ja miesten vuorot ovat eri päivinä. 

Esimerkkinä oletus, että 533 talosaunoistamme joka neljännessä eli 133:ssa olisi 4–5 tunnin lenkkisaunavuoroja. Jos näitä saunavuoroja lyhennettäisiin kahdella tunnilla, jäisi vielä hyvin aikaa saunoa, mutta vuositasolla ympäristö hyötyisi lähes 14 000 lämmitystunnin verran. 

Ympäristö kiittää kaikista pienistäkin teoista

Kiinteistöillämme asuu noin 30 000 asukasta. Näin suuren ihmismäärän teoilla on joukkovoimaa.

Kuva
Kuvassa on piirretty hehkulamppu kuvaamaan ideaa.

Jollakulla saunavuoro saattaa olla varattuna vanhasta tottumuksesta, vaikkei sille enää juurikaan ole käyttöä. Yksittäisten omien saunakertojen peruminen ei ole mahdollista. Sen sijaan, jos omalle varatulle vuorolle ei ole lainkaan käyttöä, on ympäristöteko perua se.

Joissain talosaunoissa voi olla paljonkin käyttämättä olevia vuoroja, joissain niitä ei ole lainkaan.

Esimerkiksi, jos jokaisessa 533 talosaunassamme olisi viikossa yksi saunavuoro, jonka varaaja ei sauno lainkaan, tämä tekisi vuodessa lähes 28 000 käyttämätöntä vuoroa. Näiden vuorojen peruminen vähentäisi siten lämmitystä lähes 28 000 tuntia vuodessa.

Kohtuullinen lämpötila saunassa on useimmille miellyttävä

Jotkut tykkäävät kirpakoista löylyistä, mutta monelle yli 80-asteinen lämpötila on vähän tukala. Tällöin löylyhuoneen ovea joutuu pitämään auki, jotta löylyistä voi nautiskella, ja lämpö menee harakoille.

Kuva
Kuvassa on piirretty hehkulamppu kuvaamaan ideaa.

Energiataloudellisin saunan lämpötila on 70–80 °C. Jos sauna lämmitetään sataan asteeseen, nousee sähkönkulutus 20–30 prosentilla. 

Yli 80 asteen lämpötila ei ole myöskään järkevä saunan rakenteiden kannalta, sillä liian kuuma sauna kuluttaa sähkön lisäksi saunan puuosia. 

Jos saunan mittari näyttää ihan muuta kuin edellä mainitun 70–80 astetta, kannattaa ottaa yhteyttä huoltoon.

Yksittäinen saunavuoro on energiasyöppö

Meiltä kysellään toisinaan, miksei omaa saunavuoroa saa vaikkapa torstaille, kun keskiviikolla ei ole tilaa ja torstaina ei sauno kukaan muu. 

Kuva
Kuvassa on piirretty hehkulamppu kuvaamaan ideaa.

Saunavuoron kyselijän kysymys on ihan ymmärrettävä – siis miksi ei? Ympäristösyistä lämmitämme talosaunan vain, jos samalle päivälle kertyy vähintään kolme peräkkäistä varausta. Sähkösaunassa osa sähköstä kuluu saunan esilämmittämiseen ja osa lämmön ylläpitämiseen. Yksittäinen saunavuoro kuluttaa valtavasti energiaa suhteessa useaan peräkkäiseen vuoroon. 

Näennäisesti pienestä asiasta seuraa suurta hyötyä ympäristölle. Onko saunavuoroja yksi tai viisi illassa, tuottaa vuodessa erotuksen 308 MWh. Luku vastaa yli 15 sähkölämmitteisen omakotitalon koko vuoden kulutusta (120 m2 talo, jossa asuu neljä henkilöä). Alla olevasta taulukosta asiaa voi tutkailla tarkemmin. 

Näin energiankulutus on laskettu

Talosaunojemme kiukaiden teho on tavallisesti 11 kW. Kiuas on ohjelmoitu kytkeytymään päälle tuntia ennen saunavuoroa ja sammumaan joko saunavuoron loppuessa tai vähän sen jälkeen. Lisäksi saunatiloissa on ilmanvaihtokone, jonka teho on täydellä teholla noin 0,13 kW. Täyden tehon asetus on päällä saunavuorojen ajan sekä puolesta tunnista tuntiin viimeisen saunavuoron jälkeen, jotta kosteus saadaan poistettua mahdollisimman hyvin.

Yhteen saunavuoroon kuluvan energian määrä riippuu siitä, montako vuoroa illassa on. Esilämmityksen kulutus ja sen noin vartin ajan kulutus, jonka sauna on vielä päällä viimeisen vuoron jälkeen, jakautuu kaikkien illan saunavuorojen kesken. 

Saunavuoroihin kuluu energiaa seuraavasti:

Peräkkäisten vuorojen määrä / ilta Energiankulutus / vuoro Energiankulutus vuodessa / vuoro Energiankulutus 533 talosaunassamme / yksi vuoro / vuosi
1 vuoro n. 25 kWh/vuoro n. 1300 kWh/vuosi n. 693 000 kWh (693 MWh)
3 vuoroa n. 16 kWh/vuoro n. 832 kWh/vuosi n. 443 000 kWh (443 MWh)
5 vuoroa n. 14 kWh/vuoro n. 723 kWh/vuosi n. 385 000 kWh (385 MWh)


Yllä olevat luvut voi kertoa vielä sillä luvulla, monenako iltana viikossa sauna lämmitetään.
 

Toivotamme saunojille lempeitä löylyjä – ympäristöystävällisesti totta kai!
 

Lue lisää: Saunat ja saunojan etiketti

 

Pari faktaa saunoista

  • Suomessa on noin 3,2 miljoonaa saunaa.
  • Lähes 90 prosenttia suomalaisista saunoo kerran viikossa. 
  • Suomalainen saunaperinne on nimetty Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. 
  • Saunomisohjeita eri kielillä Suomen saunaseuran sivuilla https://sauna.fi/saunatietoa/saunomisohjeet-maahanmuuttajille/ 

Lähde: Suomen Saunaseuran sivut sauna.fi ja Museovirasto